Valmis konsepti helpottaa alkuun pääsyä
 
Jo vuosikymmenien ajan opiskelijaliikunnassa on järjestetty mitä erilaisimpia tapahtumia yösählyistä opiskelijoiden mäkihypyn MM-kisoihin. Ehkä kaikkein tunnetuin ja pitkäikäisin opiskelijaliikuntatapahtuma on Akateeminen Wartti, joka on vuodesta 2006 ollut mahdollista järjestää Helsingin lisäksi muissakin kaupungeissa.
 
Tältä sivulta löydät kolme valmista tapahtumakonseptia ja -ohjeistusta, joiden avulla pääset mukavasti alkuun tapahtuman järjestämisessä. Tapahtumat ovat (suluissa tapahtuman pääluonne):
Tapahtumakonseptit ovat pääsääntöisesti OLL:n jäsenjärjestöjen käytössä, mutta kunkin konseptin kohdalla kerrotaan pääsäännön soveltamisesta myös ei-jäsenten kohdalla.
 
Konseptit ovat jo valmiiksi tuttuja tapahtumia, joten niiden avulla liikkeelle lähteminen on helppoa. Kannattaa kuitenkin tutustua myös yleisiin tapahtumajärjestäjän ohjeisiin, jotka löytyvät kohdasta apua liikuntatoiminnan järjestämiseen.
 
OLL:n toimiston työntekijöiltä saat aina lisätietoja ja apua kohtaamiisi ongelmiin. Rohkeasti vain ottamaan yhteyttä ”tyhmilläkin” kysymyksillä!
Yhteystietomme: Lapinrinne 2, 00180 Helsinki - oll@oll.fi
Toteutus: Terraventum
Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili