Takaisin

Kaisa Myllylän vuosipäiväpuhe 1.2.2010

Arvoisat juhlavieraat, hyvät Opiskelijoiden Liikuntaliiton ystävät,
 
Minulla oli ilo aloittaa kuukausi sitten työt liiton johdossa. Edeltäjäni ovat tehneet sinnikkäästi työtä niin liiton sisäisten rakenteiden kuntoon saamiseksi kuin edunvalvonnan eteen. Nyt olemme järjestöllisesti tilanteessa, jossa voin sanoa OLL:n edustavan kaikkia Suomen korkeakouluopiskelijoita. Jopa suppeimmalla kaavalla laskettuna olemme jäsentemme kautta 180 000 opiskelijan yhteenliittymä.
 
Edeltäjieni päämäärätietoisen vaikutustyön hedelmiksi lasketaan myös korkeakoululiikunnan huomioiminen erilaisissa poliittisissa asiakirjoissa. Kirsikkana kakussa olkoon eduskunnan viime vuonna lakiuudistusten yhteydessä antamat lausumat, joissa valtioneuvosto velvoitettiin seuraamaan korkeakoululiikunnan kehittymistä.
 
Opiskelijoiden Liikuntaliitto ei edistysaskelista huolimatta ole jäänyt itsetyytyväisyyteen rypemään tai siirtynyt viettämään leppoisia eläkepäiviä. Päin vastoin, 86-vuotias liitto on käärinyt hihat ja käynyt tarmolla edistämään lausumien toteutumista paitsi valtakunnallisella, myös alueellisella ja paikallisella tasolla. Koulutamme paikallisia edunvalvojia ja pyrimme levittämään hyviä käytäntöjä. Hyväksi olemme havainneet muun muassa Oulussa ja Rovaniemellä toteutetun alueellisen korkeakoululiikuntojen yhteistyön, joka tuottaa etua liikkuvalle opiskelijalle laajempien ja laadukkaampien palvelujen muodossa.
Tällaiseen yhteistyöhön olemme pyrkineet kannustamaan myös muilla Suomen korkeakoulupaikkakunnilla. Esimerkiksi Lappeenrannassa, Tampereella, Lahdessa ja Turussa keskustelut ovat käynnistyneet paikallisten toimijoiden välillä.
 
Vahvasta eläkeiästä huolimatta liittomme yhä vain uudistuu. Olemme katsoneet, että valtakunnallisella tasolla korkeakoululiikuntaa on edistetty niin merkittävälle tasolle, että pystymme entistä enemmän keskittymään jäsenjärjestöjemme palvelemiseen niin edunvalvonnassa kuin koulutuksin ja eduin. Olemme asettaneet tavoitteeksemme profiloitua nimenomaan palvelujärjestönä niin toimintamme suhteen kuin valtionhallinnonkin silmissä.
 
Vaikka kypsä liittomme on vakaa, edustamamme sukupolvi aiheuttaa juuri nyt kuohuntaa. Yhä useampi korkeakouluopiskelija kärsii jonkinasteisista mielenterveysongelmista, ja nuorten fyysisestä kunnosta ollaan jatkuvasti huolissaan. Työurien pidentäminen on päivän mantra, mutta kuinka jaksamme työelämässä, jos olemme työkyvyttömiä jo ennen valmistumista?
 
Ei ole yhtä selitystä siihen, kuinka tilanteeseen on tultu. Lasten ja nuorten huomiosta taistelevat yhä moninaisemmat harrasteet, joista yhä harvempi liittyy fyysiseen aktiivisuuteen. Koululiikunta ei kykene aktivoimaan ja innostamaan nuoria. Osasyyllisenä saattaa olla myös kapulakielinen terveysliikuntapuhe, joka usein peittää alleen liikunnan tuottaman silkan riemun.
Niin tai näin, Opiskelijoiden Liikuntaliitto osallistuu omalta osaltaan työurien pidennystalkoisiin. Liikunnan on todettu parantavan fyysisen kunnon lisäksi myös aivotoimintaa. Kampusalueen lähellä sijaitsevat, edulliset ja monipuoliset liikuntapalvelut ovat parasta lääkettä aneemiseen akateemiseen infoähkyyn ja arjen harmeihin. Liikkuva ja hyvinvoiva opiskelija valmistuu ajallaan ja todennäköisesti myös jatkaa liikuntaharrastustaan työelämässä. Terve työntekijä taas jaksaa luonnollisesti pidempään työelämässä.
 
Eduskunta on osoittanut tahtoa korjata korkeakoululiikunnan puutteet - vielä kun löytyisi sitä rahaakin! Tulevien kuukausien haasteena on, kuinka hyvin ja kuinka tarkasti onnistumme saamaan korkeakoululiikunnan osaksi puolueiden vaaliohjelmia. Ohjelmat lyödään lukkoon alkukesän puoluekokouksissa ja ne ohjaavat seuraavan hallitusohjelman muodostumista. Ainakin allekirjoittaneelle tämä tulee olemaan uusi ja mielenkiintoinen haaste. Onnistumisemme vaikuttaa pitkälti siihen, kuinka helppoa tai vaikeaa korkeakoululiikunnan edistäminen tulee seuraavalla hallituskaudella olemaan.
 
Haluan myös huomauttaa, ettei liittomme ole myöskään unohtanut tuota liikunnan riemua, jota jo aiemmin peräänkuulutin. Tänä vuonna jatkamme Opiskelijoiden SM-kisojen profiilin korottamista. OSM-kisat, kuten niitä kutsumme, ovat hengeltään rentoja ja opiskelijalähtöisiä tapahtumia. Kisojen määrä tänä vuonna noussee kymmeneen tai jopa yli!
 
OSM on tarkoitettu jokaiselle opiskelijalle, joka haluaa nauttia urheilujuhlasta kentällä tai katsomossa hyvässä seurassa. OSM on myös kovemman tason urheilijoille mahdollisuus kerätä kisakokemusta ja ansaita pääsylippu opiskelijoiden EM-kisoihin. Pyrimmekin tänä vuonna kuromaan yhteen kotimaisia ja kansainvälisiä opiskelijaurheilukisoja lähemmäksi yhtä, yhtenäistä järjestelmää.
 
Nykyajan suomalainen huippu-urheilija on yhä useammin myös opiskelija tai jo korkeakoulusta valmistunut. Tämä on suotava ja yhteiskuntavastuullinen trendi, mutta urheilijat kaipaavat tiheää tukiverkkoa kaksoisuransa mahdollistamiseksi. Opiskelijoiden kansainväliset arvokisat ovat nykyisellään yhä suurempia tapahtumia, joissa opiskelevat huippu-urheilijat pääsevät hankkimaan arvokasta kokemusta myöhemmälle uralleen. Teemme OLL:ssa aktiivisesti työtä, jotta opiskelijahuippu-urheilu tunnustetaan tärkeäksi osaksi suomalaista huippu-urheilua.
 
Elävä todiste menestyksekkään urheilu-uran ja opintojen yhteensovittamisesta on tänään palkittava vuoden opiskelijaurheilija. Hän on monelle suomalaisnuorelle esikuva, joka nauttii urheilusta ja antaa sen näkyä.
 
Sen enempää etukäteen paljastamatta tahdon kiittää kaikkia paikalle saapuneita menneistä yhteistyökuvioista. Toivon, että uusi vuosi tuo uutta hyvää henkeä ja ideoita suomalaiseen liikuntakulttuuriin sekä uusia parempia mahdollisuuksia opiskelijoiden liikuntakulttuurin edistämiseksi.
 
Kiitos!
 
Lisätietoja: 
Puheenjohtaja Kaisa Myllylä,
kaisa.myllyla(a)oll.fi,
p. 044 780 0211

Takaisin
Yhteystietomme: Lapinrinne 2, 00180 Helsinki - 029 009 0990 - oll@oll.fi
Toteutus: Terraventum
Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili