Takaisin

URA jakoi opiskeluapurahaa lähes sadalle urheilijalle

Urheilijoiden Ammattiedistämissäätiö (URA) myönsi 89 urheilijalle opiskeluapurahan vuodelle 2010.
Apurahan saajista valtaosa eli 56 on yliopisto-opiskelijoita. Kaksikymmentä apurahan vastaanottanutta urheilijaa opiskelee ammattikorkeakoulussa ja loput toisen asteen oppilaitoksissa. Apurahan suuruus korkeakouluopiskelijoille on 1600 euroa. Kaikkiaan tukea jaettiin yli 136 000 euroa.
 
Opiskeluapurahaa saaviin urheilijoihin kuuluvat muun muassa OLL:n vuoden 2008 opiskelijaurheilijaksi valittu suunnistaja Bodil Holmström (opiskelee Norjassa Høgskolen i Sør-Trøndelag:ssa, tutkinto Åbo Akademista), opiskelijoiden salibandyn MM-kultajoukkueen maalivahti Jarno Ihme (Seinäjoen AMK) sekä Harbinin talviuniversiadeissa hopealle yltänyt lumilautailija Pekka Ruokanen (Oulun YO). Tukea myönnettiin myös jo aktiiviuransa lopettaneille urheilijoille kuten keihäänheittäjä Arto Härköselle, jonka meriittilistalle sisältyvät keihäänheiton olympiavoitto vuodelta 1980 ja universiadihopea vuotta aikaisemmin.
 
Vuonna 1972 perustettu Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö on toimintansa aikana tukenut opiskelevia huippu-urheilijoita yhteensä lähes 4 miljoonalla eurolla. Säätiön puheenjohtajana toimii Veikkauksen toimitusjohtaja ja OLL-alumni Risto Nieminen.
 
Luettelo kaikista apurahan saajista sekä uutinen Urheilumuseolla 7.12. järjestetystä tilaisuudesta löytyy Olympiakomitean sivuilta.

Takaisin
Yhteystietomme: Lapinrinne 2, 00180 Helsinki - 029 009 0990 - oll@oll.fi
Toteutus: Terraventum
Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili