Takaisin
Opiskelijoiden SM-maratonille yli 360 ilmoittautunutta!
Lauantaina juostavan Helsinki City Marathonin yhteydessä mitellään perinteiseen tyyliin myös opiskelijoiden maratonin suomenmestaruuksista. Toistasataa naista ja lähes 260 miestä on ilmoittautunut maratonin opiskelijasarjaan ja samalla hyödyntänyt OLL:n tuntuvan jäsenedun.
Viime vuoden mestarit Anna Kantola (Helsingin yliopisto) ja Veli-Matti Karhulahti (Joensuun yliopisto) eivät ole ilmoittautuneet puolustamaan mestaruuttaan, joten tie on auki uusille voittajille. Naisten kisassa useampikertainen mitalisti ja viime vuonna neljänneksi sijoittunut Mari Aho (Helsingin yliopisto) on yksi voittajakandidaateista. Miesten puolella viime vuoden hopeamitalisti Matti Teittinen (Aalto-yliopisto) yrittää laittaa kampoihin tuoreelle 3000 metrin estejuoksun SM-pronssimitalistille Mårten Boströmille (Helsingin yliopisto), joka juoksi reilu vuosi sitten Kanadassa hurjan maratonennätyksen 2.18,51.
Useimmille opiskelijasarjankin osanottajille tärkeintä on kuitenkin maaliin pääsy ja kilvoittelu itsensä kanssa. OLL:n huoltopiste sijaitsee Lauttasaaren urheilupuiston vieressä reilun 33 kilometrin kohdalla lähdöstä. Huoltopisteen miehityksestä vastaavat tänä vuonna Helsingin yliopiston valtiotieteiden opiskelijat.
Takaisin
|