Takaisin

Kesäuniversiadit päättyneet Belgradissa

25. kesäuniversiadit saatiin päätökseen Belgradissa, Serbiassa. Vuoden 2009 universiadikisoihin osallistui yhteensä 8 166 opiskelijaa 122 eri maasta. Kesäuniversiadeissa kilpailtiin 14 eri lajissa. Yleisurheilussa rikottiin neljä ja uinnissa peräti 30 universiadiennätystä. Kisoihin osallistui lukuisia olympiaurheilijoita, maailmanmestareita ja huippu-urheilijoita.

 

Parhaista suomalaissuorituksista kisoissa vastasivat yleisurheilijat. Merja Korpela oli neljäs naisten moukarissa omalla ennätyksellään, lisäksi kotiin tuomisina olivat Jussi Heikkilän viides sija 400 m aidoissa ja Juha Sonckin viides sija 110 m aidoissa. Suomen joukkueen epävirallinen mitalitavoite kaksi mitalia jäi näin täyttymättä.
 
- Totta kai mitaleitta jääminen on pettymys, näin ei ole käynyt sitten vuoden 2001 Pekingin kesäuniversiadien. Toisaalta on kuitenkin muistettava etteivät mitalit ole universiadien ainoa tarkoitus. Belgradissa nähtiin joka tapauksessa runsaasti hienoja suomalaissuorituksia omien ennätyksien ja finaalipaikkojen merkeissä ja urheilijat saivat arvokasta kokemusta kansainvälisestä suurtapahtuma, toteaa joukkueenjohtaja Jukka Tirri. Tirri nostaa esiin myös kymmenenneksi sijoittuneen koripallomaajoukkueen hienot esitykset.
 

Päättäjäiset pidettiin Belgrade Arenalla, jossa kaksitoista päivää palanut universiadituli sammui universiadiurheiljoiden ja -joukkueiden silmien edessä. Päättäjäisissä tervehdyksensä universiadeihin osallistuneille toivat Belgradin pormestari Dragan Dilas, kansainvälisen opiskelijaurheiluliitto FISU:n puheenjohtaja George E. Killian ja EU-komissaari Ján Figel.

 
Seuraavat kesäuniversiadit järjestetään vuonna 2011 Kiinan Shenzhenissä. Päättäjäisissä pormestari Dragan Dilas välitti kansainvälisen opiskelijaurheiluliitto FISU:n lipun puheenjohtaja George E. Killianin käsien kautta Shenzhenin kaupunginjohtaja Wang Rongille.

 

Suomessa Urheilukanava välittää kisojen viimeisen koostelähetyksen kisojen päättäjäisistä tänään tutulla lähetyspaikalla 16.30-17.30, jossa kommentoimassa on Opiskelijoiden Liikuntaliiton pääsihteeri Antti Afflekt.
 
Kesä- ja talviuniversiadit järjestetään kahden vuoden välein parittomina vuosina.

Takaisin
Yhteystietomme: Lapinrinne 2, 00180 Helsinki - 029 009 0990 - oll@oll.fi
Toteutus: Terraventum
Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili