|
LIIKUNNAN SEKTORITAPAAMINEN 1/2012 Helsinki 16.-17.2.2012 Opiskelijoiden Liikuntaliiton kevään 2012 liikunnan sektoritapaaminen järjestettiin Helsingissä 16.-17.2. Tapaamisessa opiskelija- ja ylioppilaskuntien liikuntatoimijat tutustuivat toisiinsa ja saivat runsaasti tietoa korkeakoululiikunnan ajankohtaisista asioista.
Ensimmäinen päivä aloitettiin esittäytymisillä ja OLL:n ajankohtaisilla kuulumisilla. OLL:n puheenjohtaja Lotte Uutinen kertoi millaisia projekteja liitolla on tänä vuonna suunnitelmissa ja miten opiskelijoiden liikkumista on tarkoitus edistää.
Seuraavaksi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen erityisavustaja Jussi Saramo kertoi OKM:n liikuntayksikön toiminnasta ja valtakunnallisen liikuntapolitiikan ajankohtaisista asioista. Saramo kertoi mm. käynnissä olevista järjestörakenteiden muutosprosesseista, joiden tavoitteena on ohjata hallinnosta enemmän resursseja liikuttamiseen. Suurena haasteena Saramo näki sen, miten nuoret saadaan jatkamaan liikuntaharrastustaan vielä ala-asteen jälkeenkin, sillä drop-out-ilmiö yläasteikäisillä on suuri.
Lounaan jälkeen Oulun korkeakoululiikunnan liikuntasuunnittelija Ismo Miettinen ja OLL:n asiantuntija Jussi Ansala kertoivat juuri päättyneen Lähtenyt liikkumaan -hankkeen tuotoksista ja siitä, mitä hankkeesta on opittu. Hanketta voi pitää onnistuneena, sillä hankkeessa luodut toimintamallit on saatu integroitua Oulun korkeakoululiikunnan toimintaan ja lisäksi niitä on otettu käyttöön noin 10 korkeakoulupaikkakunnalla ympäri Suomen.
Iltapäivän aikana tutustuttiin vielä opiskelijoille tarjolla olevaan kilpailutoimintaan, eli toukokuussa Espoossa järjestettäviin SELL-kisoihin ja ympäri vuoden pyöriviin opiskelijoiden SM-kisoihin, ja pohdittiin liikunnallisia kuntavaalitavoitteita.
 Toinen tapaamispäivä aloitettiin kuulumiskierroksella, jossa pohdittiin omien korkeakoululiikuntien kehittämiskohteita ja parhaita puolia. Tämän jälkeen kuultiin OLL:n opiskelijahuippu-urheilun koordinaattorilta Jukka Tirriltä missä mennään huippu-urheilun muutostyössä ja miten tulevat muutokset vaikuttavat OLL:n rooliin tulevaisuudessa.
Iltapäivällä ideoitiin vielä liikuntatuutoroinnin ja korkeakoululiikunnan ja opiskeluterveydenhuollon välisen palveluketjun valtakunnallista levittämistä. Lähtenyt liikkumaan -hankkeessa kehitettyjä toimintamalleja on tarkoitus edistää valtakunnallisesti, jotta erityisesti vähän liikkuvat opiskelijat löytäisivät helpommin itselleen sopivan liikuntalajin. OKM on myös myöntänyt OLL:lle hankerahaa toiminnan tukemiseen.
Kiitos kaikille sektoritapaamiseen osallistuneille, ainakin me keskustoimistolaiset lähdimme tapaamisesta takaisin työntouhuun täynnä uusia ajatuksia, ideoita ja luottavaisina siihen, että loistavat liikuntavastaavat vievät opiskelijaliikunnan ilosanomaa ettenpäin tänäkin vuonna ympäri Suomen!
Tapaamisen materiaaleja:
Erityisavustaja Jussi Saramo:
-----------
Liikunnallisin terveisin,
Hanna Laakso / OLL hanna.laakso(a)oll.fi / 044 7800 219
|