|
Olli ja Maili – Maalis-huhtikuu 2008 (kaksoisnumero)
Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry:n (OLL) kuukausittainen uutiskirje jäsenyhteisöille ja muille opiskelijaliikunnan ystäville. Tiedotetta saa välittää eteenpäin. Olli ja Maili ei ilmestynyt maaliskuussa.
TAPAHTUMAKALENTERI
Vinkkejä liikuntaan kulloisissakin olosuhteissa löydät täältä: liikuntavinkki.
OPISKELIJOIDEN LIIKUNTATAPAHTUMAT
SELL-kisoihin ilmoittautunut jo yli 2000 osallistujaa!
Espoon Otaniemessä 22.-25.5. järjestettävään XXIV SELL Student Games -tapahtumaan, tuttavallisemmin SELL-kisoihin, on ilmoittautunut jo reilut 2000 osallistujaa. Mukana on jo nyt yhteensä 69 yliopistoa, korkeakoulua tai ammattikorkeakoulua Suomesta ja ulkomailta. Kotimaisia yliopistoja ja ammattikorkeita on 24 ja maita on edustettuina kaiken kaikkiaan 14!
Tule vapaaehtoiseksi mukaan SELL Gamesin kansainväliseen tunnelmaan!
SELL Gamesiin, kuten kaikkiin suurempiin tapahtumiin, tarvitaan vapaaehtoisia erilaisiin toimitsija- ja kilpailujärjestelytehtäviin. Vapaaehtoisena pääset mukaan ainutlaatuiseen monilajitapahtumaan, jonka veroista ei pääkaupunkiseudulla ole aiemmin nähty. Lisäksi saat ilmaiset ruokailut kisapäivinä sekä kisa-asusteen, unohtamatta tietenkään hienoja kokemuksia, kansainvälisyyttä ja mahtavaa kisatunnelmaa. Saat myös todistuksen työpanoksestasi, joka voi olla koko kisojen pituinen tai vaikka vain yksittäinen päivä kisaviikonlopun aikana. Vapaaehtoiseksi on ilmoittautunut jo kymmeniä, haluatko olla yksi heistä?
Lisätietoja: tapahtumakoordinaattori Katja Arpalo, p. 044 561 3246, katja.arpalo(a)sellgames2008.com.
Juosten, hölkäten tai pyöräillen kohti kesää
Toukokuiset Helsinki City Run sekä Kuopiossa järjestettävä Kunnon Askel jatkavat OLL:n etutapahtumien sarjaa. Kesäkuun puolella fillaroidaan Pirkan Pyöräilyn merkeissä Tampereella.
Hae hyvä mieli Tyttöjen Kympiltä Olennainen osa Helsingissä 25. toukokuuta järjestettävää perinteistä Naisten Kymppiä on 15-25 -vuotiaille opiskelijoille ja koululaisille tarkoitettu Tyttöjen Kymppi. Tyttöjen Kympin osallistumismaksu on vain 20 euroa (Naisten Kympillä 30/ 36/ 42 euroa ilmoittaumisajankohdasta riippuen) ja siitä 8 euroa menee hyvään tarkoitukseen, Planin toiminnan tukemiseen. Tutustu tarkemmin Tyttöjen Kymppiin ja ilmoittaudu mukaan 30.4. mennessä Tyttöjen Kympin sivulla.
Opiskelijoiden SM-kisakausi on jo ovella
Huhtikuussa kisataan opiskelijoiden SM-mitaleista ultimatessa, painonnostossa, futsalissa ja jääkiekossa. Ultimatessa ja futsalissa on tarjolla myös rentosarja niille, jotka eivät ole mukana niin kilpailullisella mielellä.
Kisat ovat keränneet mukavasti osallistujia. Esimerkiksi futsalskabojen eri sarjoihin osallistuu yhteensä 24 joukkuetta eri puolilta Suomea.
Sinkkusulkis ja -keilailu jatkuvat läpi kevään
Jos et ole vielä tutustunut sinkkusulkikseen tai -keilailuun niin seuraava mahdollisuus sportin ja deittailun yhdistämiseen tarjoutuu maaliskuun lopulla. Tapahtumia järjestetään toistaiseksi vain Helsingissä, mutta jatkossa hupi on laajenemassa muihinkin kaupunkeihin. Myös uusia lajeja on tulossa mukaan, mutta siitä lisää huhtikuun Ollissa ja Mailissa.
Perehdy Sportdatingin syvimpään olemukseen ja varaa paikkasi seuraavaan sessioon ettet jää ilman. OLL:n jäsenjärjestön opiskelijana maksat lystistä 9 euroa muita vähemmän. Vain sinkuille!
KOULUTUSTOIMINTA
Liikunnan II sektoritapaaminen 22.-23.5. Espoon Otaniemessä
Opiskelijaliikuntatoimijoille suunnattu vuoden toinen sektoritapaaminen järjestetään Espoon Otaniemessä, SELL-kisojen yhteydessä 22.-23.5.. Tapaamisen teemoja ovat OLL:n ylimääräinen liittokokous, kansallisen liikuntaohjelman lausuntokierros sekä SELL-kisat. Tarkempi ohjelma ilmestyy lähempänä tapahtumaa - tervetuloa tapahtumaan!
Vuoden ensimmäinen sektoritapaaminen järjestettiin 25.-26.2. Helsingissä OSS-Järjestöpalveluiden tiloissa. Tapaamisessa keskusteltiin mm. OLL:n toiminnasta, kansallisesta liikuntaohjelmasta, terveysliikuntahankkeesta ja järjestöllisestä kehittämisestä.
Lisätietoja: Antti Afflekt, p.044 780 0215, antti.afflekt(a)oll.fi
Korkeakoulujen liikuntatoimien verkoston tapaaminen 22.-23.5. Helsingissä ja Espoossa
Korkeakoulujen liikuntatoimien verkoston edustajat, liikuntapäälliköt, -suunnittelijat ja -sihteerit, kokoontuvat myöskin SELL-kisojen yhteydessä 22.-23.5., paikkana Helsingin kauppakorkeakoulu sekä Teknillinen korkeakoulu Espoossa. Tapaamisen teemoja ovat mm. kansallisen liikuntaohjelman lausuntokierros sekä korkeakoulujen rakenteellinen ja alueellinen kehittäminen sekä SELL-kisat. Tarkempi ohjelma ilmestyy lähempänä tapahtumaa - tervetuloa tapahtumaan!
Lisätietoja: Jussi Ansala, p.044 780 0214, jussi.ansala(a)oll.fi
Tutorkouluttajien terveysliikuntakoulutuksissa hyvä osanotto
OLL, SAMOK ja SYL toteuttavat vuonna 2008 opiskelijoiden terveysliikuntahankkeen. Hankkeen tarkoituksena on tavoittaa terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuvat opiskelijat ennen liikkumattomuuden oireiden ilmaantumista ja saada heidät miettimään omaa (arki)liikkumistaan. Kohderyhmänä ovat erityisesti ensimmäisen vuoden opiskelijat, jotka pyritään tavoittamaan tutoreiden avulla jokaisessa korkeakoulussa.
Helmi-maaliskuun vaihteessa tuutorkouluttajille järjestetyisssä kahdessa koulutustilaisuudessa oli yhteensä noin 50 osallistujaa yli 30 korkeakoulusta. Osallistujat saivat tietotaidon lisäksi matkaan askelmittarit, joiden avulla on helppo seurata omien arkiaskeleiden kertymistä.
Lisätietoja: Ulla Hyvönen, p.044 780 0216, ulla.hyvonen(a)oll.fi
OPISKELIJOIDEN HUIPPU-URHEILU
Tsekin joukkue ilmoittautui ensimmäisenä OMM-salibandyyn
Ilmoittautuminen Kuortaneella ja Seinäjoella 6.-9. marraskuuta järjestettäviin opiskelijoiden salibandyn MM-kisoihin on alkanut. Kutsut ja ilmoittautumislomakkeet postitettiin kansallisiin opiskelijaurheiluliittoihin sekä salibandyliittoihin helmikuussa, eikä kulunut aikaakaan kun ensimmäinen virallinen ilmoittautuminen saapui kisajärjestäjille. Kyseessä oli Tsekin miesten joukkue, joka sijoittui neljänneksi edellisessä - Bernissä v. 2006 järjestetyssä - opiskelijoiden MM-turnauksessa.
Ilmoittautumisaika päättyy 6. toukokuuta. Turnaukseen otetaan mukaan kuusi naisten ja kahdeksan miesten joukkuetta. Kisojen järjestelytoimikunta kokoontuu seuraavan kerran Seinäjoella 8. huhtikuuta.
Kuukauden opiskelijaurheilija: Markus Pörsti
Ollissa ja Mailissa esitellään jatkossa kuukausittain ajankohtainen opiskelijaurheilija. Sarjan avaa lääketiedettä Kuopion yliopistossa opiskeleva hiihtäjä Markus Pörsti, joka voitti juuri SM-hopeaa 50 kilometrin kuninkuusmatkalla.
VAIKUTTAMISTYÖ JA LIIKUNTA YHTEISKUNNASSA
Valtion kannettava oma osansa ministeri Sarkomaan esittämästä liikuntahaasteesta
Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) otti 15.2. kantaa opetusministeri Sari Sarkomaan esittämään liikuntahaasteeseen. Ministeri Sarkomaa haastoi 7.2. Akavan opiskelijavaltuuskunnan, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton ja Suomen ylioppilaskuntien liiton järjestämässä opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämistä pohtineessa seminaarissa korkeakoulut, rehtorit, opiskelijajärjestöt ja kaikki opiskelijat mukaan kansallisiin liikuntatalkoisiin.
Kannanotossaan OLL korostaa erityisesti tosiseikkaa, että korkeakoululaitos on maamme koulutusjärjestelmän ainoa osa, jossa liikunnalla ja liikuntapalveluilla ei ole minkäänlaista virallista asemaa. Tästä syystä useissa korkeakouluissa liikuntaolosuhteet ovat hyvin vaatimattomat, eikä niiden kehittämiseen panosteta.
Lisätietoa: Jussi Ansala, p.044 780 0214, jussi.ansala(a)oll.fi
Ehdotus Kansalliseksi liikuntaohjelmaksi lausuntokierroksella - OLL odottaa ehdotuksen konkretisoituvan toimenpiteinä
Kesäkuussa 2006 opetusministeriö asetti kansallista liikuntaohjelmaa valmistelevan toimikunnan, jonka tehtävänä oli 29.2.2008 mennessä laatia julkishallinnon ohjauksen näkökulmasta ehdotus kansalliseksi liikuntaohjelmaksi. Toimikunta luovutti ehdotuksensa Kansalliseksi liikuntaohjelmaksi 14.3.2008 kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinille. OPM pyytää lausuntoja ehdotuksesta 16.5.2008 mennessä.
OLL:n kommentti (19.3.2008):
Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on pääosin tyytyväinen Opetusministeriön 14.3. julkaisemaan ehdotukseen Kansalliseksi liikuntaohjelmaksi. OLL:n mielestä korkeakouluympäristöjä koskeva tavoite on erinomainen, ja esitetyt toimenpidesuositukset oikeansuuntaisia ja kehittämiskelpoisia.
On välttämätöntä, että eri hallinnonalojen ja -toimijoiden strategista yhteistyötä tiivistetään opiskeluympäristöjen liikuntaolosuhteiden kehittämiseksi. Kansallisen liikuntaohjelman ehdotukseen kirjattu tavoite korkeakoulujen alueellisen liikuntapalvelujärjestelmän luomiseksi on askel oikeaan suuntaan liikunnan aseman virallistamiseksi korkeakouluissa.
”Erinomainenkaan ohjelma ei kuitenkaan yksinään riitä. Olennaista on ohjelman pitkäjänteisesti resursoitu toteuttaminen ja seuranta”, kommentoi OLL:n puheenjohtaja Tuukka Eloranta.
Työryhmän esitys ei silti ratkaise varsinaista ongelmaa. Korkea-aste on Suomen koulutusjärjestelmän ainoa osa, missä liikunnalla ja liikuntapalveluilla ei ole minkäänlaista virallista asemaa. Tilanne on johtanut siihen, että korkeakoulujen tarjoamien liikuntapalveluiden taso vaihtelee merkittävästi ja niiden resursointi riippuu voimakkaasti yksittäisten korkeakoulun johtajien myötämielisyydestä.
”Lisäkustannuksen sijaan korkeakoulujen olisi nähtävä toimivat liikuntapalvelut merkittävänä vetovoimatekijänä kilpailtaessa suomalaisista ja kansainvälisistä opiskelijoista”, Eloranta jatkaa.
Liikunta ja hyvinvointi ovat tärkeitä tekijöitä opiskelukyvyn taustalla. OLL toivoo, että työryhmän ehdotukset konkretisoituvat myös toimenpiteinä korkeakouluyhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi.
JÄRJESTÖTOIMINTA
OLL:n hallitus täydensi talousvaliokuntaa
OLL:n hallitus täydensi aiemmin nimeämää liiton talousvaliokuntaa kokouksessaan 3/2008 Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan edustajalla. Talousvaliokunnan täydennetty kokoonpano: Antti Afflekt (OLL-H, puheenjohtaja), Emi Maeda (OLL-H, varapuheenjohtaja), Jaakko Laitakari (LYY), Markus Nieminen (Tamy), Linda Laxell (TTYY) ja Tatu Tanski (VYY).
Lisätietoja: Antti Afflekt, p.044 780 0215, antti.afflekt(a)oll.fi
OLL:n järjestöllisen kehittämisen toimikunta aloitti toiminnan
OLL:n järjestörakenteen kehittäminen on ottanut askeleita eteenpäin. Kevään aikana asiaa konkretisoidaan erillisessä työryhmässä, jossa on OLL:n lisäksi mukana opiskelija- ja ylioppilaskuntaedustus, SAMOK, SYL sekä Korkeakoulujen liikuntatoimet. Työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran 19.3., seuraava tapaaminen on 14.4..
Lisätietoa toimikunnan työskentelystä: Tuukka Eloranta, p.044 780 0211, tuukka.eloranta(a)oll.fi
OLL:n ylimääräinen liittokokous SELL-kisojen yhteydessä 22.5.2008
Osana järjestöllistä kehittämistä järjestetään OLL:n ylimääräinen liittokokous torstaina 22.5.2008 Otaniemessä, Espoossa. Kokouskutsut ja -materiaalit toimitetaan jäsenyhteisöille huhtikuun lopussa.
Lisätietoa: Tuukka Eloranta, p.044 780 0211, tuukka.eloranta(a)oll.fi
FISU Forum Puolassa heinäkuun alussa - haussa 2 osallistujaa!
9. FISU Forum järjestetään Puolan Krakovassa 1.-6. helmikuuta. FISU Forum on opiskelijoille ja opiskelijaliikunnan parissa työskenteleville tarkoitettu seminaari, joka järjestetään kahden vuoden välein. Jokainen maa voi lähettää seminaariin voi lähettää 2 opiskelijaa ja 2 opiskelijaliikunnan ammattilaista.
Krakovan seminaarin teema on: ”University sport - roots, strengths and challenges”. Teeman alla käsitellään mm. vapaaehtoistyön merkitystä opiskelijaliikunnalle sekä opiskelijaliikunnan rahoitusta, markkinointia ja viestintää. Lisätietoja seminaarista löytyy FISU Forumin sivuilta.
OLL:n hallitus nimeää keskuudestaan ja/ tai toimistolta kaksi henkilöä FISU Forumiin, mutta loput kaksi paikkaa täytetään OLL:n jäsenjärjestöjen tai korkeakoulujen liikuntatoimien edustajilla. Vapaamuotoiset esitykset FISU Forumin osallistujiksi tulee toimittaa OLL:oon 15.4. mennessä. OLL:n hallitus valitsee hakemusten perusteella suomalaiset FISU Forumiin seuraavassa kokouksessaan 21. huhtikuuta.
Yhden osallistujan matka- ja osallistumiskustannukset FISU Forumiin ovat noin 600 euroa. Osallistumismaksu (60 USD/ vrk/ hlö) kattaa täysihoidon (majoitus, ruokailut, kuljetukset, ohjelman) FISU Forumin ajan. Osallistuja itse tai hänen taustayhteisönsä vastaa FISU Forumiin osallistumisesta aiheutuvista kustannuksista.
TOIMISTO
Terveysliikunnan asiantuntija äitiysvapaalle
OLL:n terveysliikunnan asiantuntijana vuoden 2005 huhtikuusta alkaen toiminut Ulla Reijonen on jäänyt äitiysvapaalle 29.3.2008 alkaen. OLL:n hallitus päättää sijaisjärjestelyistä huhtikuun aikana.
OLL:n koko toimiston yhteystiedot löydät täältä.
SIDOSRYHMÄT
Veikkaukselta uusia lyhytelokuvia
Lottoarvonnan yhteydessä esitettäviä Veikkauksen 60 sekuntia -lyhytelokuvia on tähdittänyt jo 27 eri vaikuttajaa Veikkauksen edunsaajasektoreilta. Lyhytelokuvat kertovat veikkausvoittovarojen merkityksestä suomalaiselle taiteelle, liikunnalle, tieteelle ja nuorisotyölle. Filmeissä kerrotaan taustaa Veikkauksen sloganille "Suomalainen voittaa aina".
SLU: Nuorten Kampanja 2011 kampanjapäälliköksi Ossi Heinänen.
Nuorten Kampanja 2011 on SLU -yhteisön yhteistyöhanke, jonka tavoitteena on innostaa nuoria liikkumaan ja tarjota heille tekemisen paikkoja urheilun parissa. Hankkeen valtakunnallisen päätapahtuman 2011 edeltävinä vuosina järjestetään monia nuorten itsensä suunnittelemia ja toteuttamia uudenlaisia liikunta- ja urheilutapahtumia. Hankkeen käytännön toteutuksesta vastaa Nuori Suomi ry.
Kampanjapäälliköksi valittu 34-vuotias valtiotieteiden maisteri Ossi Heinänen siirtyi uuteen tehtäväänsä 1.4.2008 alkaen Mannerheimin Lastensuojeluliiton nuorisotyön päällikön paikalta. Ossi toimii myös tällä hetkellä Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin puheenjohtajana, aiemmin hän on ollut mm. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteerinä 2000-2002 sekä OLL:n hallituksen jäsen vuonna 1999.
”On hienoa, että saan olla luomassa yhdessä nuorten ja muiden liikuntajärjestöjen kanssa uusia toimintatapoja nuorten liikkumisen lisäämiseksi. Nuorten osallisuus ja omaehtoinen tekeminen tulevat olemaan kampanjan toteutuksen keskiössä”, toteaa Ossi Heinänen.
Lähde: Liikunnan ja Urheilun Maailma 4/08, SLU.fi
SLU: Liikunta on yhteinen kieli - tunnustuspalkinnot jaettu
Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (SLU) myöntämät Vuoden 2008 Liikunta on yhteinen kieli - tunnustuspalkinnot myönnettiin 14.3.2008 Itä-Vantaan Urheilijoiden Antero Hautaniemelle ja Itä-Vantaan somalikulttuuriyhdistyksen Abdishakur Moalinille.
Liikunta on yhteinen kieli - tunnukset myönnetään liikunnassa ja urheilussa tapahtuvasta ansiokkaasta etnisten suhteiden edistämisestä, rasismin vastustamisesta, etnisten vähemmistöjen ja valtaväestön välisen yhteistyön edistämisestä ja etnisten vähemmistöjen osallistumisen edistämisestä.
Lähde: Liikunnan ja Urheilun Maailma 5/08, SLU.fi. Lisätietoja: SLU:n yhteiskuntavastuupäällikkö Kaisa Pyhälä (OLL:n liikuntasihteeri 1994-1997), kaisa.pyhala(a)slu.fi.
|
Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on vuonna 1924 perustettu valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan yhteistyöorganisaatio. OLL:n tavoitteena on edistää nuorten aikuisten liikunnan harrastamista. OLL innostaa, kouluttaa, tutkii, järjestää tapahtumia sekä vaikuttaa. OLL toimii myös opiskelijahuippu-urheilun koordinaattorina ja lähettää Suomen joukkueet kesä- ja talviuniversiadeihin sekä opiskelijoiden MM-kilpailuihin. |
|