|
OLL:N KUUKAUSITIEDOTE – KESÄ-HEINÄKUU 2009
Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry:n (OLL) kuukausittainen uutiskirje jäsenyhteisöille, sidosryhmille sekä muille opiskelijaliikunnan ystäville. Tiedotetta saa välittää eteenpäin. Heinäkuussa OLL uutisoi Belgradin kesäuniversiadien merkeissä nettisivuillaan ja universiaditiedotuksen välityksellä. Seuraava kuukausitiedote ilmestyy elokuussa 2009.
TAPAHTUMAKALENTERI
LIIKUNTA YHTEISKUNNASSA
Korkeakoululakien mietintöihin kirjaus liikunnasta
Eduskunta on hyväksynyt ennen juhannusta uuden yliopistolain ja ammattikorkeakoululain. OLL ajoi molempiin lakeihin yhteistyössä muiden opiskelijajärjestöjen, SLU:n ja Valtion liikuntaneuvoston kanssa kirjausta liikunnan asemasta korkeakouluissa. Lopullista pykäläkirjausta ei eduskunta lakeihin laittanut, mutta sivistysvaliokunnan valmistelemassa mietinnössä annetaan liikunnasta oma lausuntonsa, jossa kiinnitetään huomiota opiskelijoiden eriarvoiseen asemaan liikuntapalveluiden suhteen.
Lakimietinnössä olevat kirjaukset velvoittavat maan hallituksen seuraamaan korkeakoulujen liikuntapalveluiden kehittymistä ja tarvittaessa ryhtymään toimenpiteisiin.
Tämä kirjaus on vahva tuki sille työlle, mitä OLL on jo vuosikymmeniä yrittänyt maamme korkeakouluissa ja opetusministeriössä tehdä.
Lisätietoja:
- puheenjohtaja Jussi Sallinen, p. 044 780 0211
KOULUTUKSET JA TAPAAMISET
Liikunnan sektoritapaaminen 24.-25.9.
Merkitse kalenteriisi syksyn liikuntatoimijoiden sektoritapaaminen, joka järjestetään 24.-25.9.
Liikunnan sektoritapaamisen yhteydessä järjestetään myös opiskelijaurheiluseurojen tapaaminen ja Opiskelijoiden Liikuntaliiton järjestöstrategia-seminaari.
Liikunnan sektoritapaamisessa käsittelemme mm. opiskelijoiden SM-kisojen konseptia, jota parhaillaan uudistetaan sekä ensi vuoden toimintaa. Paikka tapaamiselle on vielä varmistumatta.
Lisätietoja:
- hallituksen jäsen Henna Saarela, henna.saarela(a)oll.fi, p. 044 780 0126
EDUT JA ALENNUKSET
Opiskelijatapahtumat kesällä ja syksyllä
Helsinki City Marathon 15.8. Suomen suurimman maratonin näyttämönä toimii Helsingin merellinen maisema. Merten ja puistojen maraton kutsuu sinutkin mukaan suureen juoksujuhlaan! Järjestäjät odottavat tapahtumaan 6500-7000 juoksijaa.
Katso lisätiedot OLL:n nettisivuilta. OLL:n alennus on voimassa 10.7.2009 asti.
Kuopio Maraton 5.9.2009
Juosten, kävellen vai rullaluistellen?
Koko maraton vai puolikas?
Tai kympin lenkki vaikkapa sauvakävellen?
Mitä aiemmin ilmoittaudut, sitä halvempi ilmoittautumismaksu on! Käy katsomassa tilanne OLL:n sivuilta.
eCross 6.9.2009 Leppävaara, Espoo
eCross on korkean laadun kuntoilutapahtuma, jolla on seitsemän vuoden jälkeen loistava maine. eCross kehittyy joka vuosi ja tarjoaa haastetta ja liikuntaelämyksiä kaikille.
Lisätietoja:
- hallituksen jäsen Henna Saarela, henna.saarela(a)oll.fi, p. 044 780 0126
OPISKELIJOIDEN SM-KISAT 2009
Marathon 15.8.2009 Helsinki City Marathonin yhteydessä juostaan myös opiskelijoiden Suomen mestaruuksista!
Ilmoittaudu kisaan mukaan täältä.
Maastojuoksu 6.9.2009
eCross-tapahtuman yhteydessä järjestetään opiskelijoiden maastojuoksun SM-kilpailut. Kilpailu ei ole tarkoitettu vain huippujen kohtauspaikaksi, vaan kilpailu pyrkii keräämään yhteen niin opiskelijamaailman tähdet kuin suuren joukon harrastelijoita ja kuntoilijoita.
SM-kilpailun juoksijat osallistuvat samalla myös koko eCross-tapahtumaan ja ovat näin oikeutettuja kaikkiin eCross-järjestäjän tarjoamiin palveluihin. Katso lisätiedot täältä.
Lisätietoja:
- hallituksen jäsen Henna Saarela, henna.saarela(a)oll.fi, p.044 780 0216
SUUNNITTELUKILPAILU
OSM-kilpailukonsepti uudistuu vuoden 2010 alusta! Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) järjestää kaikille avoimen suunnittelukilpailun, jonka tarkoituksena on löytää opiskelijoiden SM-kilpailuille valmis tai jatkosuunnittelun pohjaksi sopiva logoehdotus. Logoa tullaan käyttämään opiskelijoiden SM-kilpailujen virallisena tunnuksena asiakirjoissa, tiedotteissa, internet-sivuilla sekä muussa kisaorganisaation ja OLL:n julkaisemassa materiaalissa.
Kisat saavat mm. uuden ilmeen, mitalit ja kalenterin, josta opiskelijat näkevät jo vuosien päähän, milloin missäkin lajissa kilpaillaan ja missä.
Palkintosumma on 500 €, joka annetaan ainoastaan voittaneelle ehdotukselle. Ehdotuksista, jotka eivät tule valituksi, ei makseta suunnittelupalkkiota. Logokilpailun järjestäjä pidättää oikeuden olla hyväksymättä mitään kilpailutöistä kisojen logoksi. Voittanut työ lunastetaan em. palkintosummalla, ja työn oikeudet siirtyvät kokonaisuudessaan OLL:lle.
Logon toivotaan olevan selkeä ja symboloivan suurta opiskelijoiden urheilujuhlaa. Logon käyttö tulee esittää tekstin ”Opiskelijoiden SM-kilpailut” kanssa sekä täysin ilman tekstiä. Logoehdotuksesta tulee toimittaa värillinen ja mustavalkoinen versio. Käytetyistä värisävyistä on oheen merkittävä värikoodit.
Kilpailuehdotukset toimitetaan pdf-tiedostona osoitteeseen henna.saarela(a)oll.fi (korvaa @ -merkillä) 30.7. mennessä. Mukaan tulee liittää tekijän nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.
Lisätietoja:
- hallituksen jäsen Henna Saarela, henna.saarela(a)oll.fi, p.044 780 0216.
OPISKELIJOIDEN EM-KISAT 2009
Futsal 20.7.2009 - 26.7.2009, Podgorica, Montenegro
Suomea kisoihin lähtee edustamaan tämän vuoden opiskelijoiden Suomen mestari FC Johtajat Tampereen teknillisestä yliopistosta. FC johtajat ovat edustanee Suomea jo monena vuonna, joten kokemusta ja voitontahtoa joukkueelta tuskin puuttuu!
Jalkapallo 20.7.2009 - 26.7.2009, Wroclaw, Puola
Jalkapallon opiskelijoiden Suomen mestari FC Liikunta edustaa Suomea viime vuoden malliin opiskelijoiden EM-kisoissa Puolassa. Kokenut joukkue on harjoitellut ahkerasti tulevaa koitosta varten ja odotukset kisoista on korkealla! FC Liikunta tulee Jyväskylän yliopstosta.
OLL toivottaa Suomen edustusjoukkueille onnea turnaukseen!
Lisätietoja:
- hallituksen jäsen Henna Saarela, henna.saarela(a)oll.fi, p.044 780 0216
OPISKELIJOIDEN HUIPPU-URHEILU
Suomen universiadijoukkue tulessa heti avauspäivästä alkaen
Belgradissa 1.-12. heinäkuuta järjestettäviin 25. kesäuniversiadeihin osallistuu 52 korkeakoulussa opiskelevan huippu-urheilijan vahvuinen suomalaisjoukkue. Ensimmäisenä kisaurakan aloitti Heikki Liukkonen taekwondossa heti keskiviikon avajaispäivänä 1.7.
Tunnin mittainen koostelähetys kisoista nähdään päivittäin klo 16.30-17.30.
Lisätietoja:
- opiskelijahuippu-urheilun koordinaattori Jukka Tirri, jukka.tirri(a)oll.fi, 044 780 0213
- varapuheenjohtaja Joni Karjalainen, joni.karjalainen(a)oll.fi, p.044 780 0215
JÄRJESTÖTOIMINTA
Opiskelijoiden Liikuntaliitto edistää opiskelijaliikuntakulttuuria
Opiskelijoiden Liikuntaliiton hallitus hyväksyi kokouksessaan OLLH12/2009 liitolle uuden merkkiohjesäännön.
Merkkiohjesäännön avulla parannetaan liiton mahdollisuuksia palkita ansiotuneita toimijoita ja muistaa opiskelijaliikunnan eteen töitä tehneitä henkilöitä.
Uuden ohjeistuksen mukaisesti jo myönnetyt SAUL:n ansiomerkit korotetaan OLL:n kunniamerkeiksi ja tämän merkin alapuolelle luodaan uusi OLL:n ansiomerkki. Tämän lisäksi liiton hallituksessa toimineet saavat oikeuden kantaa liiton hallitusmerkkiä.
Liiton kunnia- ja ansiomerkkejä jaetaan jatkossakin vain liiton vuosijuhlassa.
Lisätietoja:
- Puheenjohtaja Jussi Sallinen, p. 044 780 0211
HALLITUS
Puheenjohtajalta
Hyvää keskikesän päivää toimistolta!
Aurinkoisen kesän saavutettua kerrallaan ainakin pienen osan Suomea, viimeistelevät valtionhallinto ja järjestöjen kevätkauttaan. Kaikilla on kiire, sillä maailma tulisi saada valmiiksi ennen kesälomien alkua, että syksyllä voidaan sitten aloittaa uuden maailman luominen. Ajattelin käydä tässä nopeasti läpi puheenjohtajan näkemyksen siitä, mitä liitto on vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana tehnyt.
Liikuntapolitiikassa korkeakoululakeihin ei pitkällisestä vaikutustyöstä huolimatta saatu pykäläkirjausta liikunnasta. Sivistysvaliokunta ja eduskunta antoivat kuitenkin vahvan lausunnon siitä, että korkeakoulujen liikuntapalveluita on kehitettävä ja velvoittivat hallituksen seuraamaan tätä prosessia. Pitkäkestoinen ja monien tahojen tukema vaikutustyö tuotti siis tulosta, sillä puutteestaan huolimatta mietintö on korkeimmalta mahdolliselta taholta annettu lausunto korkeakoulujen liikuntapalveluista.
Lakiprosessista haluan henkilökohtaisesti kiittää erityisesti ministeri Wallinia sekä kansanedustajia Puumala, Heinonen ja Mäkelä, jotka ottivat liikunta-asian omakseen ja toivat kantansa esille prosessin kaikissa vaiheissa. Myös monet muut kansanedustajat suhtautuivat asiaan positiivisesti.
Edunvalvontasektori on lain lisäksi edistänyt opiskelijaurheiluseurojen seuratukihakemuksia, jatkovalmistellut Lähtenyt Liikkumaan-hanketta sekä tiivistänyt yhteistyötä korkeakoulujen liikuntatoimien ja opetusministeriön kanssa. Alueellista liikuntapalvelujärjestelmää varten on esitetty Wallinin neuvottelukunnalle asiantuntijatyöryhmän perustamista korkeakoulujen liikuntapalveluiden määrittämistä varten. Merkittävänä asiana ovat myös olleet säännölliset OSS-hyvinvointisektorin tapaamiset.
Palveluiden puolella täytyy ajatella palvelut laajassa mielessä. Hallitusvastaa Saarela hankki alkuvuodesta opiskelijoille paljon hyviä etuja mm. Urheilulehdestä ja urheilutapahtumista, mutta sen lisäksi palvelupuoli organisoi liikunnan sektoritapaamisen Jyväskylässä. Opiskelijoiden SM-kilpailujen uudistustyö on hyvässä vauhdissa ja tavoitteena on jo liittokokouksessa esittää seuraavan vuoden kisakalenteri.
Opiskelijoiden huippu-urheilun tämän vuoden kohokohdat ovat universiadit. Harbinin talvikisojen mitalistit ja erityisesti taitoluistelun pronssimitalisti Kiira Korpi saivat suuren mediahuomion. Kesäuniversiadeista odotetaan mielenkiintoisia, sillä kovia nimiä on Suomen joukkueessa mm. jousiammunnassa, yleisurheilussa ja uinnissa. Miesten koripallo edustaa Suomea ainoana palloilujoukkueena ja odotettavissa on kovia pelejä, kun vastaan asettuu mm. USA:n opiskelijakoripallojoukkue.
Tärkeänä asiana pidän urheilijoille liitosta välittynyttä positiivista kuvaa. OLL haluaa organisoida joukkueen lähettämisen kunnolla ja universiadeja varten liitto onkin työllistänyt kolme projektisihteeriä, jotka ovat avustaneet liiton vakituista henkilöstöä joukkueista huolehtimisessa. Satsaamme toiminnan sujuvuuteen muihin joukkueisiin verrattuna hyvin paljon.
Muuten toimistoa ja erityisesti pääsektoria varapuheenjohtaja mukaan lukien on työllistänyt uuden hallinto-ohjesäännön tekeminen, työtehtävien selkeyttäminen, sidosryhmien ja jäsenten tapaaminen sekä järjestöstrategian valmistelu. Ja olihan tuossa alkuvuodesta 85-vuotisjuhlatkin…
Hienosti on mennyt, vaikka välillä onkin tuntunut olevan kiirettä ja epätoivoa. Monet projektit ovat kuitenkin olleet hyvin pitkäkestoisia ja on täysin ymmärrettävää, että aina ei tunnu liiton toimivan tehokkaasti. Tulokset puhuvat kuitenkin puolestaan ja kiitän kaikkia sidosryhmiä ja erityisesti liiton henkilöstöä kevätkauden tehokkaasta työstä.
Hyvää juhannusta ja kesää!
Jussi Sallinen
Puheenjohtaja
SIDOSRYHMÄT
Eurooppalaiset kansalliset rahapeliyhtiöt liputtivat vastuullisen pelaamisen puolesta
European Lotteries Associationin (EL) jäsenyhtiöt hyväksyivät 11.6. yleiskokouksessaan Istanbulissa periaatepäätöksen, jossa kaikki jäsenyhtiöt sitoutuvat yhteisiin arvoihin. Yhtiöt kiittivät Euroopan parlamentin ja Euroopan neuvoston kannanottoja kansallisen rahapelipolitiikan puolesta sekä antoivat yksimielisen tukensa Euroopan parlamentin linjaukselle, jonka mukaan pelitoiminnan tuotto on ohjattava yhteiskunnalle.
- Suomalaiset kansalliset rahapeliyhtiöt ovat vahvasti samoilla linjoilla, toteaa Veikkauksen varatoimitusjohtaja ja EL:n hallituksen jäsen Jussi Isotalo.
- Eurooppalaiset kansalliset rahapeliyhtiöt sitoutuvat vastuulliseen rahapelipolitiikkaan, joka perustuu EU:n perusperiaatteisiin: läheisyyteen, rehellisyyteen, yhteenkuuluvuuteen ja ennaltaehkäisyyn. Vastuullisessa rahapelitoiminnassa noudatetaan eettisiä standardeja ja toimitaan EU:n periaatteiden mukaan. Rahat palautuvat yhteiskunnalle yhteiseksi hyväksi. EL:n jäsenet tukevat täysin Euroopan unionin linjauksia rahapelaamisesta. Jäsenyhtiöt ovat luonteeltaan erilaisia kuin kansainväliset rahapeliyhtiöt, jotka toimivat pelkästään liiketaloudellisista lähtökohdista eivätkä ota huomioon valtioiden ja yhteiskuntien tarpeita, summasi yleiskokouksessa EL:n vastavalittu puheenjohtaja Friedrich Stickler.
Urheiluvedonlyöntiä ylläpitävät EL:n jäsenyhtiöt päättivät myös entisestään tehostaa yleiseurooppalaista jalkapallon seurantajärjestelmää. Järjestelmä tiivistää yhteistyötä EL:n jäsenyhtiöiden ja UEFAn välillä sekä toimii vilpillistä rahapelaamista vastaan.
European Lotteries on eurooppalaisten kansallisten rahapelien kattojärjestö, johon kuuluu 72 jäsenyhtiötä. Mukana on yhtiöitä yli 40 maasta, mukaan lukien kaikki 27 EU-maata. EL-jäsenyhtiöt tuottavat vuosittain 25 miljardia euroa valtioilleen ja yhteiskunnilleen.
|
Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on vuonna 1924 perustettu valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan yhteistyö- ja edunvalvontaorganisaatio, joka edustaa Suomen kaikkia yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoita. OLL toimii myös opiskelijahuippu-urheilun koordinaattorina ja lähettää Suomen joukkueet opiskelijoiden kansainvälisiin arvokilpailuihin. OLL:n tarkoituksena on opiskelijoiden hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden, opiskelukyvyn ja terveyden edistäminen liikunnan avulla. OLL:n tavoitteena on korkeakoulujen liikuntaolosuhteiden ja -kulttuurin vahvistuminen. |
Ajankohtaista Lisää uutisia uutisarkistossa
|