Ole liikuttava ihminen ja järjestä vuoden 2011 OSM-kisat!
 
Opiskelijoiden SM-kisat
 
Opiskelijoiden Suomen mestaruuksista kilpaillaan useissa eri lajeissa. Opiskelijoiden SM-kisat on tarkoitettu kaikille korkeakouluopiskelijoille - yliopistot ja ammattikorkeakoulut -ikään, sukupuoleen, taitotasoon tai mihinkään muuhunkaan katsomatta. Lajikirjo voi vaihtua vuosittain, mutta useat lajit ovat vakiinnuttaneet paikkansa.
 

Vaikka opiskelijoiden SM-kisat ovat paljon muutakin kuin kamppailua mestaruuksista, voi SM-kisoissa voittanut joukkue päästä edustamaan Suomea kansainvälisiin ympyröihin opiskelijoiden EM-kisoihin. Jos kiinnostuit, lue lisää EM-kisoista.

 
Osallistuminen on helppoa – kerää joukkosi
 
Tyypillinen opiskelijoiden SM-kisoihin osallistuva joukkue on korkeakoulussa toimivan lajikerhon joukkue, ainejärjestön, koulutusalajärjestön tai muun opiskelijayhdistyksen sisäinen joukkue - tai mikä tahansa opiskelijoista koostuva kaveriporukka. Voi tiedustella joukkueista esimerkiksi oman korkeakoulusi tai opiskelija/ylioppilaskuntasi liikunnasta vastaavilta ihmisiltä. 
 
Lenkkiporukka voi huipentaa vuotensa yhteiselle maratonille, jossa halutessaan voi tavoitella SM-mitalia tai juosta omaan tahtiinsa.

 

Turnaus- tai tapahtumamatka on yhteinen kokemus kaikille osallistujille. Tiivistä yhteishenkeä ja kokoa joukkosi kisamatkalle! SM-kisajärjestäjä on yleensä varannut lattiamajoitustilaa kauempaa tulevia varten.
Ilmoittautumis-, maksu- ym. ohjeet löytyvät kunkin kisatapahtuman sivulta.
 
Mestaruuksia ja rentoa meininkiä
 
Näihin huikeisiin opiskelijoiden järjestämiin tapahtumiin kokoontuu vuosittain opiskelijoita eri puolilta Suomeakisaamaan kunkin lajin SM-mitaleista kilpasarjassa sekä liikkumaan hauskalla porukalla rentosarjassa. Vuosittain opiskelijoiden SM-kisat järjestetään noin kymmenessä lajissa. Perinne on ollut olemassa jo 1920-luvulta lähtien, jolloin kilpailtiin akateemisia mestaruuskisoja. 
 
Kisakalenteri 2010
 
Futsal 26.-28.3. : FC Johtajat ry ja TUrVoKe ry, Tampere
Jääkiekko 15.-16.4. : Oulun Yliopiston urheiluseura, Oulu
Ultimate 10.4. : TT-Lätty ja TUrVoKe ry, Tampere
Lentopallo 17.-18.4. : Tampereen teekkarien lentopallokerho, Tampere
Jalkapallo 22.-23.4. : Liikunnan Jalkapallojoukkue, JYY ja Sporticus, Jyväskylä
Kirkkovenesoutu - sprintti 27.5. : Espoon soutajat ry - Esbo roddare rf, Espoon Tapiot ry ja Vesiliikuntakeskus ry - Vattenidrottscentrum rf
Maraton 14.8. : Helsinki City Marathon, Helsinki
Kirkkovenesoutu 10.9. : SU-41 Sulkavan Urheilijat ry. Sulkava
Pesäpallo 18.-19.9. : Otakoppi, Espoo
Keilailu (15.8-17.10. ja 13.11.):  Opiskelijakunta HELGA, Karsinnat/kotiratakisana ja finaali/Helsinki
Sulkapallo 9.-10.10. : Helsingin Yliopiston Sulkapalloyhdistys ry, Helsinki
Opiskelijoiden kamppailu- ja voimailupäivät 26-28.11 :Tampere Judo, Karate, Nyrkkeily, Taekwondo, Voimanosto (muut mukaan tulevat lajit varmistuvat myöhemmässä vaiheessa)
 
Vuodelle 2011 myönnettyjä lajeja:
 
Seikkailu-urheilu 16.-17.9 : Kainuun Liikunta ry, Kajaani
Ultimate 9.4 : TT-Lätty ja TUrVoKe ry, Tampere
 
Muista hakea vuoden 2011 kisojen järjestämisoikeutta muiden lajien osalta 5.11.2010 mennessä!
 
 
Yhteystietomme: Lapinrinne 2, 00180 Helsinki - 029 009 0990 - oll@oll.fi
Toteutus: Terraventum
Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili