Liikunnan koulutukset 
 
Opiskelijoiden Liikuntaliiton tehtävä on helpottaa ja auttaa korkeakoulujen liikuntatoimijoita. Liikuntatoimijoita ovat opiskelija- ja ylioppilaskuntien liikuntavastaavat sekä lisäksi opiskelijoiden urheiluseurojen ja muut opiskelijaliikunnan parissa toimivat henkilöt.
 
Liikuntatoimijan monipuolisissa tehtävissä korostuvat paikallisen toiminnan edellytykset ja opiskelijayhteisön, korkeakoulun ja alueen liikuntakulttuuri. Liikuntatoimija on yhteydessä oman paikkakuntansa riviopiskelijaan sekä valtakunnalliseen opiskelijaliikunnan kenttään. Liikunta tarkoittaa samanaikaisesti opiskelijan hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn edellytyksiä sekä viihtyisyyttä ja yhteisöllisyyttä korkeakoulussa ja opiskelijaelämässä.
 
Koulutustoiminnan tavoitteet ja sisällöt poikkeavat muusta suomalaisesta liikuntakoulutuksesta.
Liikuntaseurojen ja lajisidonnaisuuksien ulkopuolella vaikuttavista opiskelijaliikkujista huolehtiminen sekä heidän liikunnallinen kannustaminen ja kouluttaminen on merkittävää koko suomalaisen liikunnan kannalta. 
 
Apuna koulutuksissa ovat mm. korkeakoulujen liikuntatoimet, opiskelija- ja ylioppilaskunnat, opiskelijoiden liikuntaseurat, YTHS ja muut yhdistykset. Ulkopuolisia kouluttajiakin voidaan käyttää. OLL tekee yhteistyötä sidosryhmiensä kanssa myös koulutusten ulkopuolella. 

 

Vuoden 2010 koulutukset
Vuonna 2010 tullaan järjestämään alueellisia liikuntatapaamisia eri puolilla Suomea. Lisäksi järjestetään liikunnan sektoritapaaminen ja seuraseminaari keväisin ja syksyisin.
 
Lisäksi OLL on ollut mukana SAMOK:n ja SYL:n avaustapahtumissa sekä tulee olemaan mukana sopo-tapaamisissa talvella ja keväällä 2010.
 
Apua paikalliseen opiskelijaliikuntaan
OLL:n koulutusten teemoja ovat liikuntatapahtumien järjestäminen ja paikallisiin olosuhteisiin vaikuttaminen. Uusien toimijoiden aloittaessa opiskelijayhdistyksissä sille on aina tarvetta.
 
Muita teemoja ovat esimerkiksi terveysliikunta, potentiaalisten liikkujien aktivointi, uudet lajit tai opiskelijaliikunnan markkinointi ja yritysyhteistyö.
 
Jäsenistö saa ehdottaa teemoja rohkeasti: lähetä sähköpostia tai ota yhteyttä Sofi Weckmaniin, sofi.weckman(at)oll.fi, tai Miia Muroleeseen, miia.murole(at)oll.fi. Katso yhteystiedot.
 

Koulutusta voi rakentaa tarpeen mukaan

OLL voi myös räätälöidä tai rakentaa koulutusta, jos yhdestä opiskelijajärjestöstä osallistuu sopiva määrä opiskelijoita. Sopiva määrä on tilaisuudesta riippuen kymmenestä kuulijasta ylöspäin ja koulutuksen sisältö voidaan määritellä tilaavan tahon puolesta.
 
Esimerkiksi aloittavia liikuntatoimijoita voi kouluttaa isommankin porukan yhdellä kerralla uusiin tehtäviin. Ota meihin yhteyttä!

  

Koulutuksissa tapaa lajitovereita

Koulutuksissa opiskelija tapaa muita samanhenkisiä ja samojen asioiden parissa touhuavia lajitovereita. Koulutuksista saa tuhdisti tietoa, mukavia elämyksiä ja uusia tuttavuuksia.
 
Pelkkä saapuminen paikalle voi antaa paljon, sillä muilta toimijoilta voi saada paljon ideoita omaan toimintaan!
 
Mitä enemmän itsellä on avoimia kysymyksiä, joihin haluaa vastauksia, rohkeasti kysymällä on mahdollista saada uusia keinoja kehittää ajatuksiaan liikunnan suhteen.
Yhteystietomme: Lapinrinne 2, 00180 Helsinki - 029 009 0990 - oll@oll.fi
Toteutus: Terraventum
Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili