Iltojen synketessä ja liikuntaväen siirtyessä vihreiltä niityiltä sisätiloihin odottamaan ensi lumien ja hiihtokelien alkamista on hyvä miettiä pitkän ja lyhyen tähtäimen tavoitteita. Kuten urheilussa ja kuntoilussa, tulee myös järjestötyössä olla selkeät tavoitteet, joita kohti edetään.
Suuret - pitkän aikavälin tavoitteet - kuten kymmenen kilon painonpudotus, maratonin juokseminen Helsinki City Marathonissa, opiskelijoiden SM-kisojen (OSM) voittaminen tai valtakunnallisen korkeakoululiikuntajärjestelmän luominen ovat helpommin saavutettavissa, kun asettaa lyhyen aikavälin tavoitteita eri osa-alueille.
Meillä liitossa pitkän aikavälin tavoitteet kirjataan strategiaan. Lyhyemmän aikavälin tavoitteet puolestaan lausutaan toimintasuunnitelmassa. Juuri lausunnolta saapuneeseen järjestöstrategialuonnokseen saimme paljon kehittävää kritiikkiä, jonka pohjalta voimme paremmin tavoitella jäsenistömme näköistä, pitkän aikavälin tavoitetta.
Erityisen vahvasti lausunnoissa nousi halu helpottaa opiskelijoiden liikkumista ja parantaa matalan tason liikuntamahdollisuuksia. Tähän pitkän aikavälin tavoitteeseen voimme päästä osa-alueella nopeastikin, mutta useammilla paikkakunnilla edessä oleva työmäärä on vielä valtava.
Pitkän aikavälin tavoite ei toteudu yhdessä vuodessa. Ei vaikka kuinka paljon haluaisimme. Tavoite vaatii nyt vuosittaista työtä ja eri projektien linkittämistä toisiinsa. Toimintasuunnitelman 2010 luonnoksessa esitetään hallituksemme näkemys, kuinka pitkän aikavälin tavoitetta ensi vuonna voitaisiin edistää.
Koska liittomme toiminnan fokuksen on toivottu entistä vahvemmin painottuvan sekä edunvalvontaan että palvelutoimintaan, yritämme tuottaa entistä enemmän myös edunvalvonnallista palvelutoimintaa. Tämä tarkoittaa käytännössä tukea valtakunnallisesti läpisaatujen linjauksien ja tavoitteiden jalkauttamiseksi.
Liiton keskustoimisto ei kuitenkaan voi tehdä tätä yksin. Onkin ollut ilahduttavaa kuinka monelta korkeakoulupaikkakunnalta on tullut toive aitoon yhteistyöhön liikuntamahdollisuuksien selvittämisessä ja parantamisessa. Rautakaan ei nouse ilman työtä, joten työtä vaatii myös tilojen ja mahdollisuuksien saaminen raudan nostamiseksi.
Tavoitteet eivät toteudu muusta yhteiskunnasta irrallaan. Suomalainen yhteiskunta on saanut maistaa talouskriisin vaikutuksia, mutta tämän kriisiin hintaa tullaan maksamaan vielä pitkään.
Jos liikunta ja urheilu eivät tällöin ole riittävän tiedostetussa asemassa niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti, ei meillä ole valoisaa tulevaisuutta. Sen sijaan, jos terveys ja hyvinvointi nousevat Suomen tulevaisuuden strategisiksi painopisteiksi, uskon elämää olevan tällä niemennokalla myös jatkossa.
- Puheenjohtaja Jussi Sallinen, jussi.sallinen(a)oll.fi,p. 044 780 0211
LIIKUNTA YHTEISKUNNASSA
OLL huolissaan saamastaan runsaasta palautteesta maan korkeakoululiikunnan tilasta
Uutiset Jyväskylästä ja Vaasasta ovat esimerkkejä, jotka kertovat karua kieltään maamme korkeakoulupaikkakuntien kirjavista ongelmista liikuntamahdollisuuksien järjestämisessä. Ennen kaikkea puutteita ja hajontaa on liikunnan resursoinnissa.
Vuoden 2009 aikana lukuisat opiskelija- ja ylioppilaskunnat ovat ilmaisseet OLL:lle huolensa päivittäisen ympäristönsä liikuntamahdollisuuksien suhteen ja vaatineet pikaisia toimenpiteitä.
Opiskelijoiden Liikuntaliitto haluaa muistuttaa korkeakouluja ja valtionhallintoa eduskunnan ammattikorkeakoulu- ja yliopistolain yhteydessä antamista lausumista. Ammattikorkeakoulu- ja yliopistolain lausumissa eduskunta velvoitti hallituksen seuraamaan, miten korkeakoulut järjestävät opiskelijoilleen liikuntapalveluita ja ryhtyä niiden pohjalta vaadittaviin toimenpiteisiin.
OLL toivoo, että korkeakoulut itse sekä valtionhallinto osoittavat oma-aloitteisuutta tilanteen korjaamiseksi sekä suunnitelmallisuutta liikunnan tilan kehittämiseksi ja seuraamiseksi. OLL on mielellään mukana keskustelemassa ja rakentamassa toimivia alueellisia korkeakoululiikunnan toimintamalleja.
Lisätietoja:
- Varapuheenjohtaja Joni Karjalainen, joni.karjalainen(a)oll.fi, p. 044 780 0215
Vaasa taistelee liikunnan järjestämisen mahdollisuudesta
Opiskelijoiden liikunnan järjestäminen on vaarassa, kun entistä vaikeampi taloustilanne tulee tarkoittamaantiukkaa keskustelua Vaasassa ylioppilaskunnanbudjetista.Jo syksyn aikana liikuntatarjontaa on jouduttu supistamaan.
Jo muutaman vuoden Vaasassa nimenomaan ylioppilaskunta on vastannut yliopiston opiskelijoille järjestettävästä liikunnan mahdollisuudesta. Liikuntavuoroja kaikille alueen opiskelijoille tarjoaa opiskelija- ja ylioppilaskuntien järjestämä yhteinen liikuntatarjotin.
Vaasan yliopiston ylioppilaskunta (VYY) on tiukan tilanteen edessä, kun talouskriisi koettelee myös ylioppilaskunnan taloutta. Nykyisellään yliopisto ei tue lainkaan opiskelijoiden liikuntamahdollisuuksia.
Vaarana on, että leikkauksien myötä Vaasassa korkeakoulun opiskelijoiden liikuntatarjonta jatkossa supistuisi merkittävästi.
Lisätietoja:
- Varapuheenjohtaja Joni Karjalainen, joni.karjalainen(a)oll.fi, p. 044 780 0215
Liikuntamahdollisuudet tapetilla myös Jyväskylän kampusmuuton tiimoilla
Jyväskylässä suunnitellaan ammattikorkeakoulu JAMK:n hyvinvointialojen yksikön muuttoa keskustaan. Osana muuttoa hyvinvointialojen yksikössä sijainnut opiskelijoita palvellut liikuntatila tulisi katoamaan pois opiskelijoiden käytöstä.
Osana tilaratkaisujen kokonaissuunnittelua, Opiskelijoiden Liikuntaliitto kokee erittäin tärkeänä, että Jyväskylässä tulee etsiä vähintään nykyistä palvelutasoa ja liikunnan mahdollisuuksia vastaavat tilaratkaisut.
OLL näkee, että osana uutta kampussuunnittelua Jyväskylässä olisi mahdollisuus lähteä rohkeasti etsimään ratkaisua monipuolisempien liikuntamahdollisuuksien puolesta, jotka palvelisivat koko kaupungin korkeakouluopiskelijoita.
Lisätietoja:
- Varapuheenjohtaja Joni Karjalainen, joni.karjalainen(a)oll.fi, p. 044 780 0215
Turun yhteinen korkeakoululiikunnan työryhmä kokoamisvaiheessa
Turussa järjestettiin kesäkuussa Turun korkeakoululiikuntaa käsittelevä paneelikeskustelu, johon osallistuivat kaikista Turun korkeakouluista sekä hallinnon edustajat että opiskelijaedustajat, lisäksi mukana olivat myös paikallisen YTHS:n edustajat. Paneelin lopputuloksena päätettiin koota syksyllä 2009 Turun korkeakoululiikunnan tilaa ja tulevaisuutta kartoittava sekä suunnitteleva työryhmä.
Kutsut työryhmään lähtevät syyskuun lopussa ja työryhmän kokoonpano pitäisivät olla selvillä lokakuun puolenvälin jälkeen. Työryhmän suurimpana tavoitteena on saada Turkuun kaikki korkeakouluopiskelijat tasapuolisesti tavoittava toimiva liikuntapalvelujärjestelmä.
Lisätietoja:
- Liikuntapoliittinen sihteeri, saara.rinne(a)oll.fi, p. 044 780 0217
Matalan kynnyksen liikuntaa edistävä Lähtenyt liikkumaan -hanke etenee
Oulun korkeakoululiikunnan ja OLL:n yhteistyössä rakentama Lähtenyt liikkumaan -hanke etenee hyvää vauhtia. Hankkeen tarkoituksena kehittää ja testata opiskelijoille suunnattuja terveysliikuntamalleja. Toimiviksi osoittautuvat mallit integroidaan osaksi korkeakoululiikunnan normaalitarjontaa.
Lähtenyt liikkumaan -hankkeen yleisenä tavoitteena on, että liikunnasta ja liikunnallisesta elämäntavasta tulisi myönteinen voimavara yhä useamman opiskelijan jokapäiväiseen elämään. Liikuntatuutorointi on eräs hankkeessa kehittelyssä olevista toimintamalleista. Lue lisää liikuntatuutoroinnista!
Lisätietoja:
- Projektisuunnittelija Ismo Miettinen, ismo.miettinen(a)oamk.fi, p. 050 317 4927
- Liikuntapoliittinen sihteeri Jussi Ansala, jussi.ansala(a)oll.fi, p. 044 780 0214
JÄSENYHTEISTYÖ
Liikunnan sektoritapaaminen 24.-25.9.
OLL:n liikunnan sektoritapaaminen ylioppilas- ja opiskelijakunnille järjestetään tulevalla viikolla Tampereen lähellä Kangasalla. Tapaaminen keskittyy ajankohtaisiin liikuntapoliittisiin aiheisiin ja lähestyvän liittokokouksen materiaaleihin.
Ensimmäistä kertaa tapaamisen yhteydessä järjestään myös valtakunnallinen opiskelijaurheiluseurojen seuraseminaari. Ilmoittautumisaika on jo umpeutunut, mutta jos kiinnostuksesi heräsi vasta nyt, kysy mahdollisuutta päästä vielä mukaan!
Lisätietoja:
- Liikuntapoliittinen sihteeri, saara.rinne(a)oll.fi, p. 044 780 0217
Korkeakoulujen liikuntatoimien valiokunta ja verkosto tapaavat syksyllä
Ilmoittautuminen korkeakoulujen liikuntatoimien verkoston tapaamiseen alkaa lokakuussa. Korkeakoulujen liikuntatoimien verkosto kattaa laajalti liikunnan työntekijät Suomen korkeakouluissa. Verkosto tapaa kaksi kertaa vuodessa ja seuraava tapaaminen on 16.-17.11. Tampereella.
Ennen verkoston tapaamista 9.10. Helsingissä kokoontuu verkoston vuosikokouksessa valittu valiokunta, joka käy läpi tapaamisen sisältöjä ja suunnittelee aihesisällöt loppuun. Valiokunta koostuu kuudesta aktiivisesta verkoston jäsenestä.
Lisätietoja:
- Liikuntapoliittinen sihteeri, saara.rinne(a)oll.fi, p. 044 780 0217
EDUT JA ALENNUKSET
Syksyn opiskelijatapahtumat ja -edut, ehdota uusia opiskelijaetuja!
Tämän vuoden liikunnan etutapahtumat kääntyvät loppusuoralle. Jäljellä on vielä Pirkan Hölkkä, Pirkan kierroksen viimeinen osakilpailu. Ilmoittaudu pian!
Hyvä kuukausitiedotteen lukija, tarvitsemme apuasi. Jos paikkakunnallasi on mikä tahansa liikuntatapahtuma, jonka voisi laajentaa valtakunnalliseksi opiskelijaeduksi - tai sinulla on muu hyvä idea palvelutarjontaamme - älä epäröi, vaan laita tieto tai ideasi hiomattomasta timantista heti meille! Hankimme etuja juuri sinua, korkeakoulun opiskelijaa varten. Etsimme etutapahtumia koko ajan korkeakoulupaikkakunnilta ympäri Suomea.
Lisätietoja:
- Hallituksen jäsen Henna Saarela, henna.saarela(a)oll.fi, p. 044 780 0126
Pirkan Hölkkä 4.10.2009
33 kilometrin matka hölkäten, kävellen tai sauvakävellen Valkeakoskelta Tampereelle.
Pääasiassa metsäteitä ja -polkuja kukeva maineikas kuntoilutapahtuma järjestetään jo 40. kerran; tätä ei kannata jättää väliin! Juoksusarjojen lisäksi valittavana on myös kävelysarja ilman ajanottoa, joka sopii vähemmän harrastaneelle.
Ilmoittautumisaika päättyy 1.10.2009.
Lisätietoja:
- Hallituksen jäsen Henna Saarela, henna.saarela(a)oll.fi, p. 044 780 0126
Vielä ehdit tilata lehdet ensi vuodelle edullisesti!
Opiskelijat saavat edelleen -50% opiskelija-alennuksen Urheilulehden, Imagen, Kauneus&Terveys-lehden, Mondon sekä Voi hyvin! -lehtien tilauksista. Opiskelijoiden etu koskee vuoden määräaikaista tilausta.
Etu on voimassa vuoden loppuun asti.
Lisätietoja:
- Hallituksen jäsen Henna Saarela, henna.saarela(a)oll.fi, p. 044 780 0126
OPISKELIJOIDEN SM-KISOJEN 2010 UUDISTAMINEN
Opiskelijoiden SM-kisakonseptin uudistamiseen tähtäävä projekti on käynnistynyt
Opiskelijoiden SM-kisojen konsepti uudistetaan vuodeksi 2010. OSM-projektin tueksi on perustettu ohjausryhmä, johon kuuluvat Mikko Huhtiniemi, Sporticus, jonka varajäsenenä toimii Ville Sairanen Palloliitosta; Erkki Somervuo, Helsingin yliopistoliikunta; Akseli Hakala, Tuli ry; Aki Hentilä Oulun korkeakoululiikunta, Carita Wegelius SAMOK sekä OLL:n Henna Saarela.
Ohjausryhmän ensitapaaminen pidettiin torstaina 17.9. Tulevan sektoritapaamisen yhteydessä järjestettävässä seuraseminaarissa esitellään OSM-uudistusta opiskelijaurheiluseuroille ja muille asiasta kiinnostuneille.
Myös lajiliittojen kanssa on jo sovittu tapaamisia, jotta uusi kisakalenteri palvelisi mahdollisimman hyvin kaikkien asianosaisten toiveita.
OSM-uudistuksen myötä on alettu työstää myös uutta materiaalia kisojen järjestämisen ja niiden markkinoinnin helpottamiseksi mm. uudet OSM-säännöt ja järjestelyohjeet. Myös opiskelijaurheiluseurojen yhteystietokannat on tässä vaiheessa päivitetty ajan tasalle.
Maastojuoksun opiskelijoiden SM-kisan 2009 voittajat selvillä

Maastojuoksun opiskelijoiden SM-kisat juostiin eCross-tapahtuman yhteydessä 6.9.2009 Espoossa. Opiskelijoiden SM-kisat ratkottiin Economy-sarjan 7 km reitillä.
Naisten sarjan voittajaksi selvisi Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) Hanna Halinen ajalla 30:45.
Miesten sarjan kultamitalin pokkasi Teknillisen korkeakoulun (TKK) Aki Kauppinen ajalla 24:19.
Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) onnittelee sarjojen voittajia
sekä muita maastojuoksutapahtumaan osallistujia.
Katso eCrossin lopulliset tulokset
täältä.
Nyrkkeilyn opiskelijoiden SM-kilpailut 2009 järjestetään Jämsässä 19.11.
Yheteistyössä SAKU ry:n kanssa järjestettävät nyrkkeilyn opiskelijoiden SM-kisat järjestetään tänä vuonna Jämsässä 19.11. OLL:n jäsenillä on kilpailussa oma sarjansa.
Lisätiedot päivitetään OLL:n nettisivuille kutsun ilmestyttyä viikolla 38.
Lisätietoja:
- Hallituksen jäsen Henna Saarela, henna.saarela(a)oll.fi, p.044 780 0216
- Projektisihteeri Laura Lammi, laura.lammi(a)oll.fi, p. 044 780 0218
FUTSALIN OPISKELIJOIDEN EM-KISAT 2011 SUOMEEN?
Tampereen futsal-hakemus siirtyy EUSA:n käsittelyyn
Opiskelijoiden Liikuntaliitto on saanut hakemuksen opiskelijoiden EM-kisojen järjestämiseksi Suomessa. Tampereen teekkarien futsal-joukkueen FC Johtajien puuhamiesten Matti Anttosen ja Jussi Kuuselan aloite tähtää opiskelijoiden futsalin EM-kisojen järjestämiseksi Tampereella vuonna 2011.
Hanke on saanut myötätuulta purjeisiinsa ja siihen ovat sitoutuneet muun muassa Tampereen teknillinen yliopisto ja sen ylioppilaskunta (TTYY), Tampereen kaupunki ja Suomen Palloliitto.
Kisojen toteutuksen pitäisi olla osaavissa käsissä. FC Johtajat ovat edustaneet Suomea opiskelijoiden futsalin EM-kisoissa vuosina 2006-09 ja järjestäneet opiskelijoiden SM-kisat lajissa jo kolmena vuotena peräkkäin.
European University Sports Association (EUSA) päättää vuoden 2011 OEM-kisojen järjestämisoikeuksista kokouksessaan 15.10. Jos opiskelijoiden futsalin EM-kisat Suomeen myönnetään, kyseessä on ensimmäinen Pohjoismaissa järjestettävä opiskelijoiden EM-tapahtuma.
Lisätietoja:
- Pääsihteeri Antti Afflekt, antti.afflekt(a)oll.fi, p. 044 780 0210
OPISKELIJAHUIPPU-URHEILU
Suomen miesten opiskelijoiden maajoukkue kv. salibandyturnauksen loppuottelussa
Joka syksyinen Gatorade-turnaus keräsi jälleen koko joukon salibandytaitureita Vantaan Energia-areenalle. Viiden maailman parhaimmistoon kuuluvan seurajoukkueen ohella turnaukseen osallistui myös Suomen miesten opiskelijamaajoukkue.
Kymmenen vuoden 2008 opiskelijoiden MM-kultamitalijoukkueen pelaajan johdolla opiskelijamaajoukkue eteni turnauksen finaaliin saakka. Siinä se joutui tunnustamaan Helsingborgin paremmakseen maalein 4-7. Taakse jäivät muun muassa toinen kova ruotsalaisjoukkue Balrog sekä hallitseva salibandyn Suomen mestari SSV.
Lisätietoja:
- Opiskelijahuippu-urheilun koordinaattori Jukka Tirri, jukka.tirri(a)oll.fi, p. 044 780 0213
SIDOSRYHMÄT JA URHEILU SUOMESSA
Kysely: Mitä odotat Veikkaukselta tulevaisuudessa?
Kaikkien suomalaisten yhteinen Veikkaus tuottaa iloa ja elämyksiä arkeen. Veikkauksen tuotto luovutetaan kokonaisuudessaan opetusministeriölle, joka jakaa sen suomalaisen liikunnan, taiteen, tieteen ja nuorisotyön tukemiseen.
Haluamme toimia tulevaisuudessakin vastuullisesti ja kilpailukykyisesti sekä vastata sidosryhmiemme odotuksiin mahdollisimman kattavasti. Tämän vuoksi haastan Sinut kertomaan meille tässä verkkohaastattelussa, mitä odotat Veikkaukselta tulevaisuudessa. Verkkohaastattelu kestää vain noin vartin verran, ja samalla osallistut halutessasi leffalippujen arvontaan.
Tule mukaan visioimaan tulevaisuuden Veikkausta!
Risto Nieminen
Toimitusjohtaja
Lähde: Veikkaus
|
Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on vuonna 1924 perustettu valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan yhteistyö- ja edunvalvontaorganisaatio, joka edustaa Suomen kaikkia yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoita. OLL toimii myös opiskelijahuippu-urheilun koordinaattorina ja lähettää Suomen joukkueet opiskelijoiden kansainvälisiin arvokilpailuihin. OLL:n tarkoituksena on opiskelijoiden hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden, opiskelukyvyn ja terveyden edistäminen liikunnan avulla. OLL:n tavoitteena on korkeakoulujen liikuntaolosuhteiden ja -kulttuurin vahvistuminen. |