OLL:N KUUKAUSITIEDOTE – TOUKOKUU 2009
 
Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry:n (OLL) kuukausittainen uutiskirje jäsenyhteisöille, sidosryhmille sekä muille opiskelijaliikunnan ystäville. Tiedotetta saa välittää eteenpäin. Seuraava kuukausitiedote ilmestyy kesäkuussa 2009.
TAPAHTUMAKALENTERI
 
http://www.opiskelijaliikunta.fi/kalenteri. Katso tulevat liikuntatapahtumat opiskelijaliikunnan kalenterista!
 

LIIKUNTA YHTEISKUNNASSA
 
Yliopistolaki väännettävänä, ammattikorkeakoululaki sivistysvaliokunnan käsittelyyn
 
Perustuslakivaliokunta antoi yliopistolaista paljon keskustelua herättäneen lausuntonsa keskiviikkona 13.5. Laki on jälleen sivistysvaliokunnan käsiteltävänä. Opiskelijoiden Liikuntaliiton mielestä sekä ammattikorkeakoulu- että yliopistolakiin on välttämätöntä sisällyttää kirjaus korkeakouluyhteisön liikuntapalveluista. Sivistysvaliokunta antanee mietintönsä laista kesällä.
 
Yliopistolainsäädännön uudistamisen osana myös ammattikorkeakoululakia muutetaan. Hallituksen esitys ammattikorkeakoululaista on tällä hetkellä eduskunnan sivistysvaliokunnan käsittelyssä.
 
OLL:n ehdotusta kannattaa niin Valtion liikuntaneuvosto, opetusministeriön liikunta-asioiden asiantuntijaelin kuin SLU (Suomen Liikunta ja Urheilu ry), kaikkien Suomen liikuntajärjestöjen kattojärjestö.
 
 
Lisätietoja:
- varapuheenjohtaja Joni Karjalainen, joni.karjalainen(a)oll.fi, p. 044 780 0215
- liikuntapoliittinen sihteeri Jussi Ansala, jussi.ansala(a)oll.fi, p. 044 780 0214
 
Stefan Wallin paikalle kehittämään korkeakoululiikuntaa Turussa 1.-2.6.!
 
Liikuntatoimien verkoston vuotuinen kevättapaaminen Turussa saa tänä vuonna uusia piirteitä. Tapaamisen yhteydessä urheilu- ja kulttuuriministeri Stefan Wallin saapuu tapahtumaan jakamaan Opetusministeriön myöntämiä ansiomerkkeja ansioituineille korkeakoululiikunnan toimijoille.
 
Kaksipäiväisen tapahtuman ensimmäinen päivä kietoutuukin ministerin vierailun ympärille. Ansiomerkit jaettuaan ministeri jää vielä kuuntelemaan Alueellinen korkeakoululiikunta -paneelikeskustelua, jossa paikallisten korekakoulujen, opiskelijoiden ja YTHS:n edustajat keskustelevat alueen korkeakoulujen liikuntapalveluista ja niiden tulevaisuudesta.
 
Ansiomerkkien jakotilaisuus sekä paneelikeskustelu ovat yleisölle avoimia tilaisuuksia, joten tervetuloa Turun yliopistolle Educarium 3 -saliin kuuntelemaan ja kyselemään maanantaina 1.6. klo 14.15-17!
 
Lisätietoja:
- liikuntapoliittinen sihteeri Saara Rinne, saara.rinne(a)oll.fi, p.044 780 0217
 
Korkeakoululiikunnan tila Lahdessa on heikko
 
Noin 5000 korkeakouluopiskelijaa on tällä hetkellä Lahdessa ilman kunnollisia liikuntapalveluita, toteavat paikalliset opiskelijajärjestöt Lahdessa. Korkeakouluopiskelijoille ei ole järjestetty riittäviä liikuntamahdollisuuksia, mikä korostuu varsinkin talvisaikaan. Tilanne on yllättävä, kun huomioidaan Lahden maine perinteikkäänä liikunta- ja urheilukaupunkina.
 
Paikkakunnalla opiskelee noin 5 000 korkeakouluopiskelijaa. Lahdessa sijaitsevat Suomen kuudenneksi suurin ammattikorkeakoulu, LAMK sekä Lahden yliopistokeskus.
 
Lahden yliopistokeskuksessa toimivat Helsingin yliopiston Avoin yliopisto, Kansainvälinen soveltavan estetiikan instituutti, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Lahden yksikkö ja ympäristöekologian laitos sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahti School of Innovation.
 
Opiskelijoiden Liikuntaliitto, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta sekä paikalliset opiskelijatoimijat tapasivat  Lahdessa 29.4. Keskustelun aiheina olivat liikuntamahdollisuuksien nykytila ja paikalliset kehittämistarpeet.
 
Lisätietoja:
- varapuheenjohtaja Joni Karjalainen, joni.karjalainen(a)oll.fi, p. 044 780 0215
 
Opiskelijoiden urheiluseurat saivat valtakunnallista seuratukea
 
Kolme opiskelijoiden urheiluseuraa sai keväällä haussa ollutta opetusministeriön myöntämää seuratoiminnan kehittämistukea. Hakijoita oli yhteensä viisi, joista neljä suuntautui toiminnalliseen tukeen ja yksi haki tukea päätoimisen työntekijän palkkaukseen. Yhteensä hakemuksia oli SLU:n arvioitavana lähes 1700, joten yli 50 % onnistuminen on hieno saavutus opiskelijoiden urheiluseuroilta.
 
Tukea saivat Polyteknikkojen urheiluseura PUS ry. päätoimisen työntekijän palkkaamiseen ja toiminnallista tukea Teekkarien urheilu- ja voimailukerho TURVOKE ry. 1 000€ sekä Turun ammattikorkeakoulun urheiluseura TULI ry 2 000 €. Myös muita hyviä hakemuksia oli mukana, mutta valitettavasti suuren suosion saaneessa haussa satoja hakeneita jäi tukien ulkopuolelle.
 
OLL:ssa ollaan kuitenkin tyytyväisiä ensimmäisen haun tuloksiin opiskelijoiden urheiluseurojen kohdalla. Nyt liitossa voidaan lähteä kehittämään yhä pidemmälle omia prosesseja haun suhteen, jotta ensi vuonna yhä useampi seura olisi mukana hakemassa tuota tärkeää tukea toimintansa kehittämiseen. Päätoimisen palkkaukseen myönnettävä tuki oli nyt ns. pilottihanke, jonka tuloksia arvioidaan ja jatkoa mietitään tulosten valossa.
 
Onnea kaikille tuen saajille ja kiitokset jokaiselle hakuprosessiin rohkeasti lähteneelle! Ensi vuonna uusiksi, yhä runsaslukuisempaa hakemusmäärää odotellen.
 
Lisätietoja:
- liikuntapoliittinen sihteeri Saara Rinne, saara.rinne(a)oll.fi, p.044 780 0217
 

EDUT JA ALENNUKSET
 
Tulevat tapahtumat kesällä ja syksyllä
 
Hamina Bastioni Horse Festival 26.-28.6.2009
Hamina Bastioni Horse Show Festival valloittaa yleisönsä jälleen kesäkuussa 2009. Huikeaa huippu-urheilua, vauhdikasta viihdettä – elämyksiä ja tunnelmaa! Yli 14 000 kävijää Bastionin historiallisessa linnoituksessa!
 
Varaa lippusi NYT! Saat -15 % alennuksen normaalihintaisesta aikuisten näytöslipuista.
Liput tilattavissa Lippupalvelusta puhelimitse. Varaudu näyttämään opiskelijakortti!
 
Kuopio Maraton 5.9.2009
Muistathan, että viimeinen ilmoittautuminen lähestyy.
Mitä aikaisemmin ilmoittaudut, sitä halvempi ilmoittautumismaksu on! Käy katsomassa tilanne OLL:n sivuilta.
 
Lisätietoja:
- hallituksen jäsen Henna Saarela, henna.saarela(a)oll.fi, p. 044 780 0126
 

OPISKELIJOIDEN SM-KISAT 2009 JA 2010
 
SUUNNITTELUKILPAILU
 
OSM-kilpailukonsepti uudistuu vuoden 2010 alusta! Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) järjestää kaikille avoimen suunnittelukilpailun, jonka tarkoituksena on löytää opiskelijoiden SM-kilpailuille valmis tai jatkosuunnittelun pohjaksi sopiva logoehdotus. Logoa tullaan käyttämään opiskelijoiden SM-kilpailujen virallisena tunnuksena asiakirjoissa, tiedotteissa, internet-sivuilla sekä muussa kisaorganisaation ja OLL:n julkaisemassa materiaalissa.
 
Kisat saavat mm. uuden ilmeen, mitalit ja kalenterin, josta opiskelijat näkevät jo vuosien päähän, milloin missäkin lajissa kilpaillaan ja missä.
 
Palkintosumma on 500 €, joka annetaan ainoastaan voittaneelle ehdotukselle. Ehdotuksista, jotka eivät tule valituksi, ei makseta suunnittelupalkkiota. Logokilpailun järjestäjä pidättää oikeuden olla hyväksymättä mitään kilpailutöistä kisojen logoksi. Voittanut työ lunastetaan em. palkintosummalla, ja työn oikeudet siirtyvät kokonaisuudessaan OLL:lle.
 
Logon toivotaan olevan selkeä ja symboloivan suurta opiskelijoiden urheilujuhlaa. Logon käyttö tulee esittää tekstin ”Opiskelijoiden SM-kilpailut” kanssa sekä täysin ilman tekstiä. Logoehdotuksesta tulee toimittaa värillinen ja mustavalkoinen versio. Käytetyistä värisävyistä on oheen merkittävä värikoodit.
 
Kilpailuehdotukset toimitetaan pdf-tiedostona osoitteeseen henna.saarela(a)oll.fi (korvaa @ -merkillä) 30.7. mennessä. Mukaan tulee liittää tekijän nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.
 
Lisätietoja:
- hallituksen jäsen Henna Saarela, henna.saarela(a)oll.fi, p.044 780 0216.
 
Raportit kevään opiskelijoiden SM-kisoista 2009
 
Jalkapallon OSM-kisat, Jyväskylä 23.-24.4.
Jalkapallon opiskelijoiden Suomen mestaruudet ratkottiin Jyväskylässä huhtikuun lopulla. Jalkapallossa kisoihin osallistui yli 20 joukkuetta ja noin 300 opiskelijaa kolmessa eri sarjassa.
 
Viiden joukkueen miesten kilpasarjassa turnausisäntä FC Liikunta voitti kolmannen perättäisen mestaruutensa. Tasaisessa loppuottelussa toinen jyväskyläläisjoukkue U.S. Skädäm antoi hyvän vastuksen, mutta joutui lopulta taipumaan niukasti 2-1 maalein.
 
Miesten kilpasarjan kolmannen sijan vei Maanpuolustuskorkeakoulun joukkue, joka kaatoi pronssiottelussa Vierumäen urheiluopiston AC Villan 2-0 -numeroin.
 
Tämän vuotuisen naisten sarjan mestaruudesta käytiin neljän joukkueen kesken tasainen kamppailu. Lopulta paikallisten seurojen pelaajista koostuneet jyväskyläläisjoukkueet veivät sarjan kolme ensimmäistä sijaa. Yliopiston naiset voittivat ammattikorkeakoulun loppuottelussa 4-1 -maalein ja Liikunnan joukkue oli vastaavasti pronssiottelussa Vierumäkeä parempi numeroin 3-2.
 
Jääkiekon ja salibandyn OSM-kisat, Vierumäki 28.-29.4.
Vierumäellä oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun ratkottiin jääkiekon ja salibandyn opiskelijoiden mestaruudet. Tapahtuma-areenoina olivat Vierumäen jäähalli jääkiekossa ja upouusi Vierumäki Areenassa sekä Vierumäen palloiluhalli salibandyssa.
 
Jääkiekossa finaalissa kohtasivat viime vuoden mestari Stealers Vierumäeltä ja JYY Jyväskylän yliopistosta. Tiukkaakin tiukemmassa kamppailussa JYY vei voiton maalein 5-2. Pronssimitalit ratkaistiin rl-kilpailulla, jossa vastakkain olivat Jyväskylän ammattikorkeakoulun joukkue Private Forecheckers sekä Oulun yliopiston joukkue OYUS. Jännittävässä rangaistuslaukauskilpailussa pronssia vei pohjoiseen OYUS. Jääkiekon OSM-kisoihin osallistui 10 joukkuetta.
 
Salibandyn opiskelijoiden Suomen mestaruutta lähti tavoittelemaan kahdeksan joukkuetta. Finaalissa kohtasivat Rautanenät Lahden ammattikorkeakoulusta ja Visamäen Vonkaus Hämeen ammattikorkeakoulusta. Finaalissa ei ollut voittajasta epäilystäkään, sillä Visamäen Vonkaus vei finaalin puhtaalla pelillä 7-0. Pronssiottelua ei salibandyssa pelattu.
 
OLL onnittelee kaikkia uusia opiskelijoiden Suomen mestareita!
 
Miesten jalkapallomestarit opiskelijoiden EM-kisoihin Puolaan heinäkuussa
 
Viime vuonna opiskelijoiden jalkapallon Suomen mestaruuden voittanut FC Liikunta Jyväskylästä lähtee edustamaan Suomea opiskelijoiden EM-kisoihin Puolaan. OEM-kisat kilpaillaan 20.7.- 26.7.2009.
 
OLL toivottaa Suomen edustusjoukkueelle onnea turnaukseen!
 
Seuraavat OSM-kisat kesän jälkeen
 
Seuraavat opiskelijoiden Suomen mestaruudet ratkotaan kesän jälkeen Helsinki City Maratonissa 15.8 ja maastojuoksussa 6.9. Espoossa. Muista ilmoittautua ajoissa!
 
Lisätietoa kisoista täältä.
 
Lisätietoja:
- hallituksen jäsen Henna Saarela, henna.saarela(a)oll.fi, p.044 780 0216
 

OPISKELIJOIDEN HUIPPU-URHEILU
 
Belgradin kesäuniversiadeihin laaja rintama suomalaisurheilijoita
 
Vuoden 2009 kesäuniversiadit järjestetään Serbian pääkaupungissa Belgradissa. Kisojen ajankohta on tavanomaista aikaisempi, 1.-12. heinäkuuta. Kisaohjelmaan kuuluu 15 urheilulajia. Suomalaisurheilijoita nähdään viivalla useimmissa lajeissa, sillä kymmenen eri lajiliittoa on esittänyt OLL:lle urheilijoita Belgradin kisoihin.
 
Alustavalla osallistujalistalla ovat muun muassa MM- ja olympiakisoissa sisukkailla esityksillään ihastuttanut kilpakävelijä Jarkko Kinnunen, jousiammunnan arvokisamitalisti Anne Laurila sekä Suomen telinevoimistelun tämän hetken ykkösnimi, nuori Tomi Tuuha. Palloilulajeista Suomi on mukana miesten koripallossa, jossa joukkueemme kohtaa alkulohkossa mm. USA:n.
 
Suomen universiadijoukkue nimetään toukokuun loppuun mennessä.
 
Universiadiuutisia voi seurata kesä- ja heinäkuussa opiskelijaliikunta.fi -sivujen uutisoinnissa, osoitteessa http://www.opiskelijaliikunta.fi/belgrad2009 sekä kisajärjestäjien omilta sivuilta.
 
Kisat tullaan televisioimaan tuttuun tapaan Urheilukanavalla. Pidä televisiosi auki ja seuraa lähetysajankohtia tv-ohjelmistosta!

JÄRJESTÖTOIMINTA
 
OLL kannusti SLU-taloa hyötyliikuntaan
 
Opiskelijoiden Liikuntaliitto teki yhdessä Nuoren Suomen kanssa ponnen 7.5. järjestetyssä SLU:n kevätkokouksessa SLU-talon pyörätelineiden uusimisesta. Kevätkokous hyväksyi ponnen yksimielisesti ja näin velvoitti SLU:n hallituksen tekemään tarvittavat toimet uusien ja toimivien pyörätelineiden hankkimiseksi.
 
"Suomalaisen liikunnan keskusjärjestön tehtävänä on näyttää esimerkkiä omalla toiminnallaan hyötyliikunnan edistämiseksi. Nykyiset SLU:n talon pyörätelineet ovat sekä toimimattomat että riittämättömät talon omalle henkilökunnalle, vierailijoista puhumattakaan", kommentoi puheenjohtaja Sallinen tehtyä ponsiesitystä.
 
Lisätietoja:
- puheenjohtaja Jussi Sallinen, jussi.sallinen(a)oll.fi, p.044 780 0211

HALLITUS
 
Puheenjohtajalta 5/2009
 
Armasta päivää kaikille OLL:n toimistolta!
 
Samalla kun ensimmäiset jo kiiruhtavat kesälomille, voidaan OLL:n toimistolla vain todeta että vielä on paljon tehtävää ennen kuin aurinkoinen juhannus koittaa. Työtä ei kuitenkaan olla tehty turhaan, sillä tänä keväänä saadaan päätökseen monta runsaasti työresursseja vienyttä projektia, kun korkeakoululakien uudistus toivottavasti valmistuu tältä erää ja liiton uusi hallinto-ohjesääntö otetaan käyttöön.
 
Kesän aluksi korkeakoulujen liikuntatoimien verkosto kokoontuu Turussa kesätapaamiseensa. Tällä tapaamisella on tänä vuonna erityisen suuri merkitys sekä Turulle että suomalaiselle korkeakoululiikunnalle. Tapaamisen tavoitteena on tuoda keskustelun kautta esille alueellisen korkeakoululiikunnan mahdollisuudet mm. Turun kaltaisessa tilanteessa, jossa opiskelijat ovat liikuntapalveluiden suhteen hyvin eriarvoisessa tilanteessa. Erityisen tärkeää tällaisten ongelmien ratkaisemisessa on kaupungin myönteinen suhtautuminen opiskelijoille tarjottaviin liikuntapalveluihin.
 
Turun tapaamisen aluksi kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin jakaa urheilun ja liikunnan ansiomerkkejä korkeakoululiikunnan parissa pitkään ja ansiokkaasti työskennelleille henkilöille. Nämä korkeakoululaitoksen puurtajat ovat tehneet viimeisten vuosikymmenien aikana merkittävää työtä opiskelijaliikunnan eteen ja edistäneet näin koko suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun korkeakoululiikunnan työntekijät saavat ansaitsemaansa huomiota ja tästä on syytä olla kaikkien meidän opiskelijaliikunnan ystävien ylpeitä.
 
Toimistolta kohti kesää,
Jussi Sallinen
Puheenjohtaja

 
Lisätietoja:
- puheenjohtaja Jussi Sallinen, jussi.sallinen(a)oll.fi, p.044 780 0211.

SIDOSRYHMÄT
 
Liikuntapaikkarakentamiseen 27 miljoonaa euroa veikkausvoittovaroja
 
Opetusministeriö tukee tänä vuonna liikuntapaikkojen rakentamista ja peruskorjauksia yhteensä lähes 27,5 miljoonalla eurolla. Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin päätti huhtikuussa kaikkiaan 33 eri kohteelle myönnettävistä avustuksista. Avustussummasta 6,2 miljoonaa euroa annettiin lääninhallituksille edelleen jaettavaksi lähiliikuntapaikkojen avustamiseen. Liikuntapaikkarakentamisen tuki on kokonaisuudessaan Veikkauksen tuottoa.

Muun muassa liikunta-, uima- ja jäähallien sekä muiden liikuntapaikkojen rakentamiseen tai peruskorjaukseen myönnetyistä varoista 8,3 miljoonaa euroa käytetään työllisyyttä elvyttäviin ja ylläpitäviin kohteisiin. Valinnassa otettiin huomioon valmius käynnistää hankkeet sekä alueellinen tasa-arvo. Elvytysraha mahdollistaa muun muassa Lapin urheiluopiston majoitustilojen rakentamisen aikaistamisen, johon myönnettiin avustuksena 1,5 miljoonaa euroa.

Elvytyshankkeista mittavin on Helsingin Olympiastadionin peruskorjaus, jonka kiireisimpään vaiheeseen valtio myöntää 4 miljoonaa euroa. Aikaisemmin noudatetun periaatteen mukaan valtio ja Helsingin kaupunki osallistuvat rahoitukseen yhtä suurella osuudella.
 
 

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on vuonna 1924 perustettu valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan yhteistyö- ja edunvalvontaorganisaatio, joka edustaa Suomen kaikkia yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoita. OLL toimii myös opiskelijahuippu-urheilun koordinaattorina ja lähettää Suomen joukkueet opiskelijoiden kansainvälisiin arvokilpailuihin. OLL:n tarkoituksena on opiskelijoiden hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden, opiskelukyvyn ja terveyden edistäminen liikunnan avulla. OLL:n tavoitteena on korkeakoulujen liikuntaolosuhteiden ja -kulttuurin vahvistuminen.

 

Ajankohtaista
2.2.2012OLL juhli 88-vuotista taivaltaan ja Rockettesia
26.1.2012Lähde mukaan FISU Forumiin Taiwaniin!
23.1.2012Lumikenkäilyn OSM -kisat 5.2. Oittaalla, Espoossa
9.1.2012OLL:n hallitus 2012 järjestäytyi
3.1.2012OLL:n Seuraseminaari perjantaina 27.1.2012
20.12.2011Opiskelijoiden SM-kisakalenteri vuodelle 2012
15.12.2011Saina Savage otteli kultaa opiskelijoiden taekwondon EM-kilpailuissa
15.12.2011Seuratoiminnan kehittämistuen hakuaika 15.12.2011-15.3.2012

Lisää uutisia uutisarkistossa
Yhteystietomme: Lapinrinne 2, 00180 Helsinki - oll@oll.fi
Toteutus: Terraventum
Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili