OLL:N KUUKAUSITIEDOTE – MAALISKUU 2010

 

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry:n (OLL) kuukausittainen uutiskirje jäsenyhteisöille, opiskelijoille, sidosryhmille sekä muille opiskelijaliikunnan ystäville. Tiedotetta saa välittää eteenpäin. Seuraava kuukausitiedote ilmestyy huhtikuussa 2010.

TAPAHTUMAKALENTERI

 

http://www.opiskelijaliikunta.fi/kalenteri.  Katso tulevat liikuntatapahtumat opiskelijaliikunnan kalenterista!

PUHEENJOHTAJALTA
 
Only in England, unfortunately
 
Yksitoista miljoonaa euroa korkeakoululiikuntaan! Mikä jymyuutinen! Harmillista vain, että se ei tapahtunut Suomen kamaralla, vaan Isossa-Britanniassa. Sikäläisen rahapeliyhtiön alainen yksikkö Sport England havahtui synkkiin tutkimustuloksiin opiskelijoiden fyysisestä aktiivisuudesta ja päätti myöntää 10 miljoonaa puntaa, jotta opiskelijat saadaan äkkiä liikkumaan.
 
Sepä olisikin melkoista: vuosien vääntämisen ja lobbaamisen jälkeen meilläkin vihdoin tajuttaisiin, että opiskelijoiden liikuntamahdollisuudet kampusympäristössä eivät parane itsestään. Älyttäisiin, että todellakin, 40 prosenttia korkeakouluopiskelijoista ei liiku terveytensä kannalta riittävästi! Valtaapitävät itsetyytyväisyyttä uhkuen antaisivat isänmaan toivoille mahdollisuuden parempaan, liikunnallisempaan elämään.
 
Opiskelijaliikunnan rahoitustempauksen tavoitteena on saada 100 000 liikkumatonta nuorta aikuista liikunnan pariin ennen Lontoon olympiavuotta 2012. Koko väestön keskuudessa tavoitteena on yhteensä miljoonaa uutta liikkujaa. Aiemmin Sport England on tukenut samanmoisin summin muun muassa naisten ja maaseudun asukkaiden liikkumista.
 
Ah, kuvitella, mitä moisella summalla Suomessa tekisikään! Jos Veikkaus tai eduskunta paukauttaisi 11 miljoonaa euroa vuosittain yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tileille, sillä saisi liikuntapalveluja 37 euron edestä jokaiselle Suomen 300 000 korkeakouluopiskelijasta. Jos opiskelijoiden omarahoitusosuus olisi keskimääräistä nykytasoa, kokonaissummaksi tulisi 48,3 euroa.
 
Kymmenen tuhannen opiskelijan oppilaitokselle se tarkoittaisi kymmentä paiskittua henkilötyövuotta korkeakoululiikunnan eteen. Palloiluvuoroja, sählysarjoja, ohjattuja jumppia, lajikokeiluja, kursseja aloittelijoille, neuvontapalveluja, rautaa ja härveleitä!
 
Miten kauan Suomessa ollaan valmiita odottamaan, ennen kuin opiskelijoiden liikunta-asiat pannaan järjestykseen? Että puolet opiskelijoista ei liiku säännöllisesti? 60 prosenttia? 80 prosenttia? Ehkä mekin tarvitsemme olympialaiset, jotta julkisista varoista alkaa oikeasti tippua rahaa myös nuorten aikuisten liikunnan kehittämiseen. Hakemusta kehiin, Helsinki 2020!
 
 
Lisätietoja:
: Puheenjohtaja Kaisa Myllylä, kaisa.myllyla(a)oll.fi, p. 044 780 0211

LIIKUNTAPOLITIIKKA
 
Hallitusohjelmavaikuttaminen
 
Toimistolla on toimintasuunnitelman mukaisesti alettu valmistautua eduskuntavaaleihin 2011. Hallitus pyysi opiskelija- ja ylioppilaskunnilta kommentteja liiton hallitusohjelmatavoiteluonnokseen. Tavoitteista päätettiin hallituksen kokouksessa 18.2. ja niihin voi nyt tutustua netissä sekä suomeksi että ruotsiksi.
 
Vaikutustyö on ajankohtaista nyt, sillä puolueissa valmistellaan niiden omia tavoiteohjelmia ja muita dokumentteja, joiden pohjalta hallituspuolueet vaalien jälkeen rakentavat uuden hallitusohjelman. OLL:n tärkein tavoite on saada hallitusohjelmaan kirjaus opiskelijoiden tai nuorten aikuisten liikunnan edistämisestä. Tavoitteiden pohjalta tehdään vaikutustyötä puolueisiin sekä liikunta- ja nuorisokentän opiskelijajärjestöihin. Tavoitteita käytetään hyödyksi myös muussa vaikutustyössä liikuntakentällä siihen saakka, että liiton liikuntapoliittinen linjapaperi hyväksytään liittokokouksessa marraskuussa 2010.
 
Lisätietoja:
: Puheenjohtaja Kaisa Myllylä, kaisa.myllyla(a)oll.fi, p. 044 780 0211
 
Hae OLL:n liikuntapoliittiseen linjapaperityöryhmään

Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) hakee kahta opiskelijaedustajaa liiton liikuntapoliittiseen työryhmään. Työryhmän tehtävänä on laatia vuoden 2010 aikana liiton poliittinen ohjelma vuosille 2011–2013. Ohjelma hyväksytään OLL:n liittokokouksessa syksyllä 2010.
 
Työryhmään kuuluu lisäksi OLL:n, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton (SAMOK) sekä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) edustajat. Työryhmä kokoontuu vuoden aikana noin neljä kertaa. OLL korvaa matkoista osallistujille aiheutuvat kulut halvimman vaihtoehdon mukaan.
 
Poliittisen ohjelman tarkoituksena on toimia liiton ohjenuorana poliittisessa vaikuttamistyössä. Poliittinen ohjelma koostuu linjapapereista, jotka koskevat eri aihealueita niin paikallisella, kansallisella kuin kansanvälisellä tasolla, sekä toimenpideohjelmasta. Ohjelma asettaa liiton toimijoille ja jäsenistölle tiekartan, jonka mukaisesti suomalaiset opiskelija edistävät liikunta-asioita vuosina 2011-2013.
 
Arvostamme hakijoilta näkemystä korkeakoululiikunnan kehittämisestä, ymmärrystä OLL:n toiminnasta sekä aktiivista toimimista opiskelijajärjestökentällä. Toivomme sekä mies- että naishakijoita, amk- ja yo-puolelta.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen akseli.hakala(a)oll.fi pe 9.4. klo 16 mennessä. Liiton hallitus päättää työryhmän kokoonpanosta 15.4.2010, minkä jälkeen hakijoille ilmoitetaan päätöksestä.

Lisätietoja:
: Varapuheenjohtaja Akseli Hakala, akseli.hakala(a)oll.fi, p. 044 780 0215
 
Opiskelijajärjestöt: Vähemmän lätinää, lisää liikuntaa ja taideaineita!
 
Opiskelijoiden Liikuntaliitto kannattaa yhdessä Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnan sekä Snellman-korkeakoulun ylioppilaskunnan kanssa sekä taito- ja taideaineiden pakollisten oppituntien määrän että kouluympäristössä tapahtuvan valinnaisen ja maksuttoman kerhotoiminnan lisäämistä. Opiskelijajärjestöt korostavat kannanotossa "Vähemmän lätinää, lisää liikuntaa ja taideaineita!", että peruskoulu on ainoa tapa tavoittaa koko ikäryhmä, jotta jokaisella lapsella sosioekonomisista lähtökohdista tai perhetaustasta riippumatta olisi mahdollisuus liikuntaan ja taideaineisiin.
 
Antamalla avaimet oppilaiden omien vahvuuksien löytämiseen ja onnistumisen kokemuksiin ehkäistään fyysistä ja psyykkistä rappiota, syrjäytymistä sekä yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Taito- ja taideaineiden lisääminen on välttämätöntä nuorten pahoinvoinnin ennaltaehkäisemiseksi ja siten kansantaloudelle tarpeellinen investointi. ”Taito- ja taideaineiden sisällöt ovat kansalaistaitoja. Jos et pääse kyykkyyn sitomaan kengännauhoja, se on yhteiskunnallinen ongelma!” OLL:n puheenjohtaja Kaisa Myllylä pamauttaa.
 
Lue koko kannanotto täältä.
 
Lisätietoja:
: Puheenjohtaja Kaisa Myllylä, kaisa.myllyla(a)oll.fi, p. 044 780 0211
 
Opiskelijajärjestöt: Välivuodet vähemmäksi, jotta työurat pitenisivät alkupäästä!
 
Opiskelijoiden Liikuntaliitto otti kantaa yhdessä muiden opiskelijajärjestöjen kanssa työurien pidentämiseksi. Arvioiden mukaan  opiskelun ja työllistymisen esteitä poistamalla sekä opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelukykyä parantamalla työuriin saataisiin jopa kolme vuotta lisää.
 
OLL haluaa huomiota kiinnitettävän nuorten aikuisten fyysiseen hyvinvointiin - korkeakoululiikunnan asema on virallistettava ja sille  on taattava riittävä rahoitus. Lisäksi OLL haluaa, että työnantajat  kantavat osavastuun työntekijöiden liikuttamisesta ja antavat  mahdollisuuden käyttää 2,5 tuntia viikkotyöajasta liikkumiseen.
 
Lue koko julkilausuma täältä.
 
Lisätietoja:
: Puheenjohtaja Kaisa Myllylä, kaisa.myllyla(a)oll.fi, p. 044 780 0211

KOULUTUKSET
 
Liikuntavastaavien tapaaminen 22.-23.4. Jyväskylässä
 
Liikuntavastaavien tapaaminen järjestetään tämän kevään osalta 22.-23.4. Jyväskylässä. Tapaaminen on tarkoitettu ensisijaisesti niille hallituslaisille ja työntekijöille, jotka vastaavat liikunnasta opiskelija- tai ylioppilaskunnassa. Muutkin ovat tervetulleita, ja olisi hyvä, että jokaisesta olisi joku edustaja paikalla. Ohjelmassa on mm. Lähtenyt liikkumaan -hanke, alueellinen liikuntapalvelujärjestelmä, liikuntapolitiikkaa, OSM-kisoihin tutustumista sekä tutustumista ja kuulumisten vaihtoa.

Ohjelma järjestetään pääosin Jyväskylän yliopiston tiloissa. Yöpyminen tapahtuu näillä näkymin kootusti Omenahotellissa. OLL korvaa osallistujien matkakulut koulutustoiminnan matkakorvaussäännön mukaisesti. Matkakorvaus myönnetään halvimman kulkuvälineen mukaisesti (useimmiten VR II:n opiskelijahintojen mukaan) siten, että omavastuun ylittävältä osalta (omavastuu 20 euroa) korvataan 100 %, taksikuluja ei korvata. Matkakulut korvataan maksimissaan kolmelle jäsenjärjestön edustajalle/tapaaminen.
 
Lisätietoja:
: Puheenjohtaja Kaisa Myllylä, kaisa.myllyla(a)oll.fi, p. 044 780 0211
: Hallituksen jäsen Sofi Weckman, sofi.weckman(a)oll.fi, p. 044 780 0216

OPISKELIJAEDUT JA -ALENNUKSET

 

Ohessa ajankohtaisimmat etutapahtumamme ja etumme. Lisätietoa tapahtumista sekä kaikki opiskelijakortilla saatavat edut löydät nettisivuiltamme.

 

Helsinki City Run 8.5.2010
 
Helsinki City Maratonin pikkuveli, toukokuinen puolimaraton Helsinki City Run, kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta. Osallistumismaksut ovat porrastetut ja viimeinen ilmoittautumispäivämäärä on 31.3.!

Kunnon Askel 15.5.2009
 
Kunnon Askel on naisille suunnattu keväinen kuntoilutapahtuma, jossa liikutaan iloisesti hyvässä seurassa. Kunnon Askel järjestetään vuosittain toukokuun lopulla Kuopiossa. Voit kiertää 5 km:n tai 10 km:n reitin ilman ajanottoa, maisemista ja kuntoilun ilosta nauttien. Tapahtuma-alueena on Satamatori, jossa alkuverryttelyt, liikunnalliset ohjelmat, loppuvenyttelyt sekä myynti- ja esittelypisteet.
 

Tyttöjen kymppi 30.5.2010

 
Tyttöjen Kymppi on Naisten Kympin yhteydessä järjestettävä 15-25-vuotiaille koululaisille ja päätoimisille opiskelijoille tarkoitettu liikuntatapahtuma. Tapahtumassa voit juosta, hölkätä tai kävellä 10 kilometriä iloisessa seurassa, omaan tahtiin – ilman kilpailua. Tyttöjen kympin osalistumismaksu OLL:n jäsenille on 22 euroa.

 

Nice Run 31.5.–11.6.2010

 

Nice Run on valtaisan suosion saanut ja nopeasti kasvava naisten kuntotapahtuma Suomessa. Nice Run on naisten oma liikuntajuhla, joka on tunnettu iloisesta ja rennosta tunnelmastaan.  Nice Run 2010 järjestetään Suomessa yhdeksällä paikkakunnalla touko-kesäkuussa.
 
Kuopio Tanssii ja Soi 17. - 23.6.2010 (Kuopio Dance Festival)
 
41. Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali johdattaa värikkäälle matkalle Pohjoismaista Kiinaan ja Argentiinaan, klassisesta baletista nykytanssiin ja tangoon. Festivaalin taiteellisena johtajan toimii Jorma Uotinen ja huikeiden esitysten lisäksi festivaalilla järjestetään yleisölle avoimia tanssikursseja. Kuopio Tanssi ja Soi tarjoaa Opiskelijoiden Liikuntaliiton jäsenille valikoiman opiskelija-alennuksia tapahtumaan, ja ne ovat voimassa 30.3. asti!
Alkeiskurssit Vihti Golf Centeristä kesän ajan
 
Vihti Golf Center tarjoaa alkeiskurssin opiskeljoille hintaan 99 e / hlö (norm. 149 e). Kurssi sisältää: varusteet, opetusmateriaalin, lajiopetusta 3x 3 tuntia tai 2x 4tuntia. Kurssin minimi osallistuja määrä 6 hlöä - maksimi 12hlöä. Kurssien ajankohta Ma - Pe klo 9-17. Kurssin jälkeen sovitaan Green Cardin- suoritusajankohta jokaiselle kurssilaiselle, GC- pelikoemaksu 45€. Vihti Golf tarjoaa jokaiselle alkeiskurssilaiselle  ilmaisen pelioikeuden Vihti Golfin Par-3 kentälle kaudelle 2010. Jos opiskelijat pystyvät muodostamaan keskenään oppilaitoksissa 8-10 hlön ryhmiä, pystymme järjestämään bussikuljetuksen välille Hki- Vihti Golf- Hki kurssipäivinä, samoin kuin mahdollisesti räätälöimään ryhmälle oman kurssi-aikataulun.
 
Urheilulehti, Kauneus & Terveys, Image, Image Mondo ja Voi Hyvin -50%
 
Opiskelijat saavat -50% opiskelija-alennuksen valikoimasta A-lehtien ja Image-kustannuksen lehtiä. Etu koskee vuoden määräaikaista tilausta ja se on voimassa 31.12.2010 asti.
 
Piruetti-liikkeistä opiskelijakorttia näyttämällä -10% normaalihinnasta
 
Liikunta-, tanssi-, voimistelu-, luistelu-, ja balettipukujen sekä tarvikkeiden valmistukseen, maahantuontiin ja myyntiin erikoistuneista Piruetti-liikkeistä saa opiskelijakorttia näyttämällä -10% normaalihintaisista tuotteista. Piruetin asiantuntevat myyjät auttavat sinua mielellään juuri sinulle sopivan tuotteen etsimisessä, oli kyse sitten balettitossuista, tanssihameesta, kilpailupuvusta tai tanssikengistä. Opiskelijoiden ryhmätilauksissa tarjouksen voi pyytää sähköpostitse.
 

Lisätietoja:

http://www.opiskelijaliikunta.fi/etutapahtumat

: Hallituksen jäsen Sofi Weckman, sofi.weckman(a)oll.fi, p. 044 780 0216

OSM-KISAT 2010 
 

Futsal 26.-28.3. : FC Johtajat ry ja TUrVoKe ry, Tampere
Jääkiekko 15.-16.4. : Oulun Yliopiston urheiluseura, Oulu
Ultimate 10.4. : TT-Lätty ja TUrVoKe ry, Tampere
Lentopallo 17.-18.4. : Tampereen teekkarien lentopallokerho, Tampere
Jalkapallo 22.-23.4. : Liikunnan Jalkapallojoukkue, JYY ja Sporticus, Jyväskylä
Salibandy 14.-15.5. : Rovaniemen korkeakoululiikunta ja ROKoKoo ry, Rovaniemi
Kirkkovenesoudun sprintti 27.5. : Akademiska Roddklubben rf, Soutumiehet ry, Espoon Soutajat ry, Soutuseura SMARK, Helsinki
Pesäpallo 18.-19.9. : Otakoppi, Espoo
Kirkkovenesoutu 19.9. : SU-41 Sulkavan Urheilijat ry. Sulkava
Sulkapallo 9.-10.10. : Helsingin Yliopiston Sulkapalloyhdistys ry, Helsinki
Opiskelijoiden kamppailu- ja voimailupäivät 26.-27.11. (judo, karate, nyrkkeily, painonnosto, voimanosto, taekwondo ja miekkailu): Tampere
 
Kevään OSM-kisat starttaavat opiskelijoiden Futsalin SM-kisoilla
OSM Futsal 2010 kisat järjestetään tutussa paikassa Tampereella Hervannassa. Kisat pelataan maaliskuun viimeisenä viikonloppuna 26.-28.3. Järjestettävät sarjat ovat miesten ja naisten kilpasarjat sekä rentosarja. Miesten kilpasarjassa mestaruudesta taistelevat 16 jokkuetta ja naisten kilpasarjassa 5 joukkuetta. Rentosarjassa pelaa 10 joukkuetta. Ottelut alkavat perjantaina 26.3. klo 12.00 ja turnaus huipentuu miesten kilpasarjan loppuotteluun sunnuntaina 28.3. klo 19.15. Kisauutisia voi lukea kisasivuston kautta, jotsta löytyvät myös lohkot. Videokoosteen lohkoarvonnasta pääsee katsomaan täältä: http://www.justin.tv/clip/62f127182f6e8a4c. Tervetuloa pelaamaan ja seuraamaan kisoja!

 

Ultimaten OSM-kisat perinteisesti Tampereella
Tampereen Teknillisen Yliopiston ultimatekerho TT-Lätty järjestää ultimaten OSM-kisat lauantaina 10.4.2010 teknillisen yliopiston Tamppi Areenalla. Ilmoittautumiset 26.3.2010 mennessä osoitteeseen lauri.hiivala(a)tut.fi. Kisoissa järjestetään kilpa- ja rentosarja. Osallistumismaksut ovat 50 (kilpasarja) ja 30 euroa (rentosarja).
Kilpasarja pelataan mixedinä, jolloin kentällä tulee aina olla vähintään kaksi naista. Rentosarjassa rajoituksia ei ole. Tervetuloa!
 
Jääkiekon OSM-kisat juhlistavat Oulun juhlavuotta
 
Opiskelijoiden jääkiekon Suomen mestaruudesta pelataan Oulussa 15-16.4. 2010 Linnanmaan jäähallissa. OYY:n 50-vuotisjuhlan kunniaksi turnaus palaa juurilleen, sillä 1. OLL:n mestaruusturnaus järjestettiin Oulussa 1984. Ilmoittautua voi vaikka heti. Ilmoittautumisaika loppuu viimeistään 15.3. Mukaan mahtuu max 12 joukkuetta. Mikäli joukkuemäärä täyttyy, niin ilmoittautumisten vastaanotto voidaan lopettaa aikaisemmin. Toimi siis nopeasti ja varmista paikkasi kisoissa! Ilmoittautumiset ja lisätietoa sähköpostitse osoitteeseen oyus(a)paju.oulu.fi
 
Lentopallomestaruudet ratkotaan Tampereella!


Lentopallon opiskelijoiden SM-kisat pelataan Tampereella 17.-18.4.2010. Kisoissa on kolme sarjaa: kilpasarjat sekä miehille että naisille (100 e/joukkue) sekä sekajoukkueilla pelattava rentosarja (80 e/joukkue). Lisätietoja sekä ilmoittautumiset 28.3.2010 mennessä osoitteeseen henna.korpiniemi@tut.fi. Päästä sisäinen tiikerisi valloilleen Tampereella! Tervetuloa!
 
Opiskelijoiden kamppailu- ja voimailupäivät valtaavat Nääshallin
 
Nääshalli täyttyy marraskuun 26.-27.11. lukiolaisista ja korkeakouluopiskelijoista, kun ensimmäistä kertaa järjestettävät kamppailu- ja voimailupäivät käydään Tampereella. Tapahtuma on Koululiikuntaliiton (KLL), Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliiton (SAKU ry) ja Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) yhteistyössä järjestämä ainutlaatuinen kaksi päivää kestävä kilpailu. Lajeina Tampereella ovat paini, taekwondo, judo, karate, nyrkkeily, painonnosto, voimanosto ja miekkailu.
 
Lisätietoja:
: Projektikoordinaattori, OSM-kisat, Antti Afflekt, antti.afflekt(a), p. 044 780 0218 
: Hallituksen jäsen Sofi Weckman, sofi.weckman(a)oll.fi, p. 044 780 0216

TAPAHTUMAT
 
60. Akateeminen Wartti 22.9. Olympiastadionilla
 
60. Akateeminen Wartti juostaan tänä vuonna 22.9. Olympiastadionilla. Akateeminen Wartti on korkeakouluopiskelijoiden rento ja vauhdikas viestijuoksu, jossa 15 minuutin aikana joukkueet pyrkivät etenemään mahdollisimman pitkälle. Ensimmäinen Akateeminen Wartti juostiin vuonna 1951 ja tänä vuonna juostaan 60. Wartti.
 
Tämän vuoden Akateemisen Wartin järjestäjinä toimivat yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA sekä Aalto-yliopiston ylioppilaskunta. Akateeminen Wartti juostaan Metrosport tapahtuman yhteydessä. Tämän vuoden Wartista ja ilmoittautumisista lisätietoja kevään aikana.
 
Lisätietoja:
: Hallituksen jäsen Sofi Weckman, sofi.weckman(a)oll.fi, p. 044 780 0216 
 
OLL hakee järjestäjää vuoden 2012 SELL-kisoille
 
SELL-kisat on perinteikäs kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma, joka järjestetään vuosittain toukokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Tänä keväänä kisataan Tartossa, Virossa ja vuonna 2012 on jälleen Suomen vuoro isännöidä SELL-kisoja. Opiskelijoiden Liikuntaliitto pyytää kisojen järjestämisestä kiinnostuneita tahoja ottamaan yhteyttä OLL:oon 14.5.2010 mennessä. Tarkemmin aiheesta täältä.

OPISKELIJAHUIPPU-URHEILU
 

Minun olympialaiseni: Viikko Vancouverissa

Opiskelijahuippu-urheilun koordinaattori Jukka Tirri on käynyt viidet talviuniversiadit, mutta Vancouverin kisat olivat hänelle ensimmäiset olympialaiset livenä. Tapahtuman konsepti tuntui kovin tutulta, kaikki oli vaan asteen tai parikin suurempaa. Lue koko tarina.

HALLINTO
 
Antti Afflekt OLL:n projektikoordinaattoriksi
 
Antti Afflekt on aloittanut OLL:n projektikoordinaattorina. OLL:n hallitus teki asiasta päätöksen  kokouksessaan  11.3.2010. Afflekt vastaa Opiskelijoiden SM-kisaprojektin loppuunsaattamisesta. Lisäksi hän vastaa seurahankkeen koordinoinnista. Afflektin työsuhde kestää 11.6.2010 asti. Antti Afflekt on toiminut aikaisemmin OLL:n hallituksen jäsenenä ja vs. pääsihteerinä.
 
Lisätietoja:
: Projektikoordinaattori Antti Afflekt, antti.afflet(a)oll.fi, p. 044-780 0218
: Pääsihteeri Hilkka Laitinen, hilkka.laitinen(a)oll.fi, p. 044-780 0210
 
Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokous 2010
 
Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokouksen päivämääräksi vuodelle 2010 on varmistunut 25.-26. marraskuuta. Liittokouksessa päätetään mm. OLL:n seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valitaan OLL:n hallitus vuodelle 2011. Käsittelyssä on myös liiton poliittinen ohjelma vuosille 2011-2013.
Lisätietoja:
: Puheenjohtaja Kaisa Myllylä, kaisa.myllyla(a)oll.fi, p. 044 780 0211
: Pääsihteeri Hilkka Laitinen, hilkka.laitinen(a)oll.fi, p. 044-780 0210

SIDOSRYHMÄT
 
OLL:n tuella lentopallokenttiä Tansaniaan
 
OLL juhli viime vuonna 85-vuotista taivaltaan, ja vuosijuhlien yhteydessä kerättiin lahjoituksia liikunnan kehitysyhteistyöhön. Vuosijuhlissa kerätyt varat tuloutettiin OLL:n tansanialaisen ystävyyskoulun Mpetan ympäristön kouluille. Varoilla rakennettiin 5 uutta lentopallokenttää Mpetaan ja ympäröiville kouluille. Helmikuussa 2010 kouluille toimitettiin uudet verkot kenttiä varten.
 
OLL on Liikunnan kehitysyhteistyö ry:n jäsen. OLL on tehnyt ystävyyskoulunsa Mpetan kanssa yhteistyötä vuodesta 2005.
 
Lisätietoja:
: www.liike.fi
: Pääsihteeri Hilkka Laitinen, hilkka.laitinen(a)oll.fi, p. 044 780 0210
 

SLU avaa olohuonetestit suomalaisille
 
Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry julkaisee internetissä olohuonetestit, joilla voi arvioida kuntoa helposti kotikonstein ja saada sytykkeitä monipuoliseen liikuntaan. Internetistä löytyy kymmenen SLU:n tuottamaa testiä osoitteesta www.voimakaksikko.fi/olohuonetestit. Mallisuoritukset voi katsoa videoanimaationa. Testin jälkeen omat tulokset kirjataan ja kuntoarvio on saatavilla samantien. Testituloksen voi lähettää myös kavereiden ihailtavaksi yhteisöpalvelu Facebookiin. Palvelu on ilmainen eikä siihen tarvita kirjautumista. Itselleen voi myös kirjata oman tilin ja seurata kunnon kehittymistä palvelun avulla.
 
Koko juttu testeistä on luettavissa SLU:n sivuilla.
 
Lähde:

SLU kampanjoi arkiliikunnan puolesta – Päivän Liike internetissä
 
SLU julkaisee internetissä 100 päivän ajan Päivän Liikkeen. Uusi liike löytyy joka arkipäivä osoitteesta www.voimakaksikko.fi
 
Videolla animoitu hahmo opastaa minuutissa uuden liikkeen, joka virkistää mukavasti oloa, aktivoi verenkiertoa ja lisää liikkuvuutta. Liikkeistä voi vähitellen muodostaa itselleen esimerkiksi 5-7 liikkeen sarjan.
Päivän Liikkeen voi kaapata työpaikan ja yhdistyksen omalle internetsivustolle. Sen voi laittaa kiertämään Facebookissa ja tilata sähköpostiin. Facebookin fanisivustolla voi vaihtaa vinkkejä.
 
Liikkeet suunnitteli ja ohjasi liikunnan ja terveyden ammattilainen, terveystieteiden maisteri, fysioterapeutti Leeni Asola-Myllynen Suomen Voimisteluliitto Svolista.
 
GypsyGyro -18 mahdollisti liikkeiden kaappaukset 3D-hahmolle. Kaappaustilanteessa Leeni Asola-Myllynen teki liikkeet sukelluspukua muistuttavassa puvussa, jonka anturit tunnistivat liikkeet. Katso liikkeiden kaappaustilanne tästä.
 
Päivän Liike on osa YLEn ja SLU:n Suomen liikuttavinta Voimakaksikko-haastekampanjaa.
 
Lähde:
: SLU
 
Veikkaus palkittiin luonnonvarojen säästäjänä
 
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY palkitsi Veikkauksen Luonnonvarojen säästäjä 2009 -tunnustuksella. Palkinto myönnettiin pitkäjänteisestä työstä jätemäärien vähentämiseksi. Tehokkaan lajittelun ansiosta vain prosentti pääkonttorin jätteistä päätyy kaatopaikalle.
 
Ympäristöteot koostuvat usein pienistä, mutta merkittävistä asioista. Suuri osa Veikkauksen toiminnan ympäristövaikutuksista tulee sähkönkulutuksesta. Veikkaus on allekirjoittanut vuonna 2008 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen. Sopimuksessa Veikkaus sitoutuu tehostamaan pääkonttorissa muuhun kuin tuotantoon kuluvan energian käyttöään vuoteen 2016 mennessä 9 prosenttia vuoden 2005 tasosta. Veikkaus on myös ollut Green Office toimisto vuodesta 2007. Tämä on osoitus siitä, että yhtiössä on panostettu energian säästämiseen, lajitteluun ja ympäristövastuusta tiedottamiseen.
 
Lähde:
: Veikkaus

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on vuonna 1924 perustettu valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan yhteistyö- ja edunvalvontaorganisaatio, joka edustaa Suomen kaikkia yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoita. OLL toimii myös opiskelijahuippu-urheilun koordinaattorina ja lähettää Suomen joukkueet opiskelijoiden kansainvälisiin arvokilpailuihin. OLL:n tarkoituksena on opiskelijoiden hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden, opiskelukyvyn ja terveyden edistäminen liikunnan avulla. OLL:n tavoitteena on korkeakoulujen liikuntaolosuhteiden ja -kulttuurin vahvistuminen.

 

Yhteystietomme: Lapinrinne 2, 00180 Helsinki - oll@oll.fi
Toteutus: Terraventum
Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili